Indiedaysin
ja Nivean Dare to Dip -kampanjassa mukana rohkaisemassa teitä kaikkia lukijoita tuntemaan olonsa hyväksi omassa ihossaan. Lähdin tähän mukaan innoissani, sillä tiedän itse todella hyvin miltä tuntuu olla hyvin epävarma ilman minkäänlaista ehostusta ja pakkelia. Totuus on kuitenkin se, että itse tunnen itseni kauneimmaksi ja itsevarmaksi juuri silloin, kun minulle ei ole mitään ihollani ja se silti näyttää kauniilta! Minultakin meni kauan tajuta, ettei ihon tarvitse olla nukkemaisen tasainen tunteakseen oloaan hyväksi, arvet ja pisamat tekevät meistä kauniin ja erilaisen <3
Kyllä se niin on, että kaunis iho tuo paljon itsevarmemman olon, oli kyseessä sitten kasvot, reidet, selkä tai jalkapohjat. Se kuitenkin peittää koko kehomme ja juuri siksi siitä pitää myös pitää hyvin huolta, muistaa kuoria ja kosteuttaa. Itse olen aina ollut hyvin epävarma ja pakkomielteinen kasvojeni suhteen 7-luokasta saakka. Olen arastanut mennä edes lähikauppaan ilman pohjustusta, siksi on minulle ollut iso asia, että olen uskaltanu olla ekaa kertaa kaupassa ja isolla rannalla itsevarmana minun ihossani sitä häpeilemättä. Tajusin ettei meikki ihoni kaunista, vaan itsevarmuus ja hymy! Myös meikin vähentäminen on antanut mahdollisuuden antaa ihoni hengittää ja epäpuhtauksia on hävinnyt rutkasi ;) Tähän vaikutti myös tottakai parempi ruokavalio ja kolme litraa vettä päivässä.
Jos itsevarmuus kumpuaa kauniista ihosta, joka hehkuu ja näyttää terveeltä.. niin miten sitten ylläpitää sitä? Näin itse pidän ihostani huolen joka päivä :)
Olen vasta parin kuukauden ajan vasta aloittanut kunnon iltarutiinit ihon puhdistuksen suhteen. Ennen puhdistin ihoani myös, mutta silloin tällöin enkä näin perusteellisesti. ei sitä tajua miten paljon likaa mitä tarttuu ihoon päivän aikana, oli sitten meikkiä tai katupölyä. Siinä myös huomasi, kuinka ihoon vaikutti kun nukkui meikit kasvoilla edes kerran viikossa. Paha tapa, i know! :D
1. Pesen kasvon vedellä ja ja toiselle kädelle laitan muutaman painalluksen Nivean Soothing Cleansing Moussea joka on tarkoitettu kuivalle iholle. Tämän takia myös söpö pinkki pullo<3 !
2. Hieron vaahdon kasvoille ja kaulaan kunnolla, tässä vaiheessa sitä voi laittaa myös suun ympärille ja leikkiä hetken joulupukkia ;) Taaaiii sitten ei..
3. Huuhtele kasvot runsaalla vedellä ja kuivaa iho pyyhkeellä.
4. Vasta hetki sitten älysin kasvoveden ihanuuden, Nivean Soothing Tone (myös kuivalle iholle) viimeistelee puhdituksen, eli sitä vanulapulle ja perusteellisesti koko nassu taas läpi! Tuossa ylemmässä kollaasissa näkyykin, miten paljon likaa ja meikkivoidetta olikaan iholla puhdistuksen jälkeen. Riippuen lian määrästä, käytän yksi tai pari lappua, kunnes likaa ei enää irtoa.
JOSKUS on valitettavasti niitä öitä kun joskus kaadun sängylle ja voin vasta vartin jälkeen muistaa että minullahan on puuteria naamalla. Ei, ei ole voimaa saati energiaa nousta millään, mulla on sellaiset unenlahjat ettei mikään auta silloin. Siksi minulla on yöpöydällä paketti puhdistusliinoja, näitä olen käyttänyt monia paketteja esim. meikinpuhdistukseen kun väsy/kiiren yms. tyhmä tekosyy. Tai kun tuun salilta/ lenkiltä eikä ihan heti mene suihkuun (menen esim käymää nopeasti kaupassa tai koiran kanssa ulkona) niin näillä on ihanaa puhdistaa hikinen olo ja iho on raikas taas ;) Ilman näitä ei vain voisi elää sitten millään.
Nyt kun olo on parempi kuin koskaan ennen ihoni suhteen, ole jopa uskaltautunut käyttämään hyvin kevyitä meikkivoiteita tai tämän tapaisia sävyttäviä rasvoja ;) Tässä plussaa vielä on tuo suojakerroin!
Itsellä on ollut aina melkoisen vaaleat kasvot ja epätasainen ihon väri, siksi on mukava samalla tasoittaa sitä ja tuoda hieman väriä.
Ihan peni tippa vain, levitän sormilla nopeasti ja hyvin ohuesti iholleni sekä leuan alle, kevyen kostumuksen ansiosta ei tunnu iholla sitten yhtään ja levitys oli helppoa. Viimeistelen siveltämällä tasoittaen, jotta levittyy kaikkialle ja ylimääräinen voide lähtee pois.
Tässä näkyykin nassu kun ohut kerros tuota BB-voidetta sekä huulirasvaa ;) Nämä kaikki tuotteet lähtee lomallekkin mukaan, ajattelin olla koko 7pv ilman meikkiä ja illalla laittaa bb-voidetta ja aurinkopuuteria jos mennään vaikka romanttiselle illalliselle tai laittaa jalkaa korkeaksi jotta olon on sitten "hieman laittaunut".Uskokaa tai älkää, en ole ikinä pystynyt olemaan ulkomailla ilman ilman kunnon pohjustusta ja nyt se tuntuu ihan helpolta jutulta. Oloni on ollut niin paljon parempin, kun olenvähentänyt meikin käyttöä ja rohkaissut itseäni! Niin helppoa, mutta niin vaikeaa...
Olisi ihana kuulla myös teiltä, mikä saa teidät tuntemaan olonsa itsevarmaksi ja hyväksi ihossanne? Kertokaa vinkkejä ajatuksia yms. mitä tämä herätti teissä. Vastaajien kesken arvotaan 30€ arvoinen Niven tuotepaketti!
Lisäksi muistakaa käydä osallistumaan NIVEAN - arvonnassa, jossa voit voittaa ihanan hemmottelupäivän ystävän kanssa Långvik-kylpylähotellissa. Osallistukaa ja voittakaa, TÄNNE siis!!
