5 tyttöä ja Silja Line

Vautsivau mikä matka meillä oli! Melkein kolme päivää meni tosi nopeasti, syöden, nauraen ja kierrelen Tukholmaa. Tosiaan tuolla facen puolella kerroinkin että kuvia jäi kameraan yli 400 matkalta, vaikka karsin niitä ihan älyttömästi pois...niin ja videoitakin löytyy aikalailla. Niistä sitten myöhemmin kokoan jonkun kivan pitkän videon :) Tallin Silja Linen tarjosi meille matkaa, sain valita matkalle mukaan neljä bloggaajaa indiedaysista. Käytiin kokeilemassa laivan ravintolaa, discoa yms ja maissa meille oltiin suunniteltu muutama eri kiva kohde. Mutta aloitetaampa nytten ihan ekasta päivästä, sunnuntaina SiljaLinen laiva lähti viideltä, joten neljän jälkeentavattiin Olympiaterminaalilla :)

Meitä oli siis reissulla mukana Minä, Kaisa, Iina, Joanna ja Veera. Meillä kaikilla on jollain tasolla hyvin kieroutunut huumorintaju, joten oli ihanaa olla saman henkisten ihmisten kanssa reissulla ja nauraa vatsan kipeäksi :)

 Menomatkalla minä ja Kaisa jaettiin 11krs iso hytti. Ikkuna oli ulospäin, joten sai herätä maanantai aamuna auringon paisteeseen.

 Melkein heti olikin päivällinen, jota odotin aivan innolla! Menin buffettiin vatsa ihan tyhjänä jotta voisin syödä niin paljon kuin mahtuu ja maistella kunnolla eri herkkuja :) !

Symphony buffa

 Päästiin istumaan pöytään ja kiertelemään ruuat läpi! Tuo olikin hieman uudistunut, eli oli omat pöydän mereneläville, lihalle, jälkiruualle yms.

Ruoka oli ihan järjettyömän hyvää, vaikka noi sushit oli tosi pettymys :((  Niitä lukuunottamatta, aika täydellinen ruokailu oli. Jälkkärihän tietysti puuttui vielä.

Hedelmäsalaattia ja suklaakakkua, ihan paras yhdistelmä :D

No totta puhuakseni, olo oli hieman tälläinen ruokailumme jälkeen.. tulihan siinä yli tunti istuttua ja mässättyä pari ihmisen edestä, mutta kannatti <3 Taxfree oli matkanvarrella ja käytiin siellä nopeesti ennen hyttiin menoa.

Joanna + kuutti = <3

 Ostettiin juotavaa ja naposteltavaa, kokoonnuttiin Iinan & Veeran hyttiin hengailemaan, juttelemaan yms. Veera opetti mulle ja Kaisalle kuvauksen "saloja", tuli kyllä opittua yhtä sun toista :) Pari tuntia siellä hytissä vierähti, kunnes vaihdettiin kuteet ja päätettii mennä tanssimaan.

Tai no ennen sitä tanssimista piti käydä kaikki kaupat läpi JA jumittua pelikoneille..

IHANA :D

Oli hyvin koukuttava peli.. katottii kaikki vierestä varmaan 20 minuuttia kun Veera ja Joanna pelas :D

 Yöpalaa ja pelleilyä!

 Tanssimista discossa ja kuuntelemassa pändiä :) Ai että noilla tytöillä on pari hienoa tanssivideota.. Kaisan kanssa päätettiin nolata itsemme ja vedettiin aika överiksi tanssilattialla, odotan vain että saisin ne käsiini.

Loppu hyvin kaikki hyvin, muutaman tunnin unet ja aamulla sitten oltiinkin Ruotsissa :)



Pikkujouluna marissa

No nyt saan avata suuni ja näyttää pari kuvaa, jotka sain hetki sitten sähköpostiini. Hieman saitte nähdä parin viikon takaisessa postauksessa, että olimme muutaman muun bloggaajan kanssa Japanilaisessa puutarhassa ottamassa kuvia tätä kampanjaa varten ja kuten moni arvasikin vilahtaneista kuoseista, niin kyseessä oli Marimekko :) Kysessähän oli

Indiedaysin
ja Marimekon yhteistyökampanja, jonka tiimoilta saimme itse koota asuja oman makumme mukaan pikkujoulutunnelmiin. Itse en viihdy punaisessa yhtään ja minusta on ihanaa että uskaltaa pikkujouluihin pukeutua muuhunkin kuin punaiseen mekkoon, mikä on sitten melkein jokaisella naisella samassa huoneessa :D

Marimekko on sellainen juttu, etten ikinä ole ollut hulluna siihen, mutta aina löydän sen mallistoista pari ihanaa juttua jotka iskevät minuun niin kovasti! Tämä johtuu ehkä siitä, että arastan paljon kuvioita ja värejä pukeutumisessa, mutta sitten kun oikea kuosia ja kaunis väriyhditelmä löytyy, niin kuola valuu vain suupielistäni  :) Kuten tämä ihana mekko, jonka väriyhdistelmä sekä kuvointi vei sydämeni hei kun näin sen rekillä. Ite näen tämän hyvin sopivan arkipukeutumiseen bootsien ja nahkatakin kanssa, tai sitte esimerkiksi pikkujouluihin mustien avokkaiden ja villakangas takin kaveriksi :) En voi vastustaa mekkoja, joita on helppo muunnella asusteiden kanssa.

kuvat: Jim Bergström

Onko kukaan vielä nähnyt/käynyt uudessa liikkeessä joka avautui juuri Aleksinkulmaan

(Aleksanterinkatu 50) 
? Itse ainakin kävelen pari kertaa viikossa liikkeen ohi ja eihän sitä oikein voinut olla huomaamatta, korkeat lasi seinät, kaikkialla marimekko kuose, vaatteita ja silmäni osui heti tähän mekkoon lasien takana, joka oli kuvauksissakin päällä :) 
*syvä huokau
s.. 
 Onneksi ei haittaa, vaikka asuu kauempana eikä tuota ihanaa uutta myymälää pääsekkään kokemaan, sillä heillä on avautunut uusi mahtava ja kattavampi nettikauppa! Itse jumituit... hetkeksi kyseiselle sivulle, varautukaa siis tähän :D

Sain teille ihanille lukijoille arvottavaksi 2 x 50€ lahjakortteja ja voitte osallistua maanantaihin saakka, jolloin arvon kaksi voittajaa :) Pääsette osallistumaan vain vastaamalla yhteen kysymykseen:  -Minkä tuotteen valitsisitmarimekon nettikaupasta, omaan pikkujoulu asuusi? (tämä voi olla niin vaate kui asustekkin)