Mietin muutaman kerran teenkö tätä postausta vai en, jonkun takia haluan ja jonkun takia en. Nettiin on pelottavaa kertoa kaikkea itsestään, ihmiset osaavat olla yllättävän ilkeita tai tulkitsevat kaiken väärin. Tämä postaus on ollut luonnoksissa nyt pari kuukautta ja keräsin rohkeutta julkaista tämän ja mennä kerrankin pintaa syvemmälle. Tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan niin ihanasti, että en olisi muutamia vuosia voinut uskoakkaan tälläisestä ja vasta tässä vuoden kahden aikana mulle tullut älyttömästi lisää lukijoita. Siksi halusinkin hieman avautua ja kertoa mistä tämä kaikki lähti, miten Uino syntyi ja kuka minä olen ja joskus olin.
Mun ekoja postauksia ei löydy enää mistään, poistin ne bloggerista joskus vahingossa... tai siis tahallaan kun kuvatila loppui enkä tiennyt miten saan sitä lisää. Niimpä poistin ekan vuoden kaikki kuvat että saisin kuvia laitettua bloggeriin lisää. Mutta jonkun takia mun kännykkään ilmestyi kuukausia sitten kymmeniä kansioita, missä on satoja näiden postauksien kuvia, mitä mulla ei oo facessa, omalla koneessa tai missään? Outoa on, mutta näistä kuvista tuli syvästi mieleen toi vuosi ja näiden kuvien päivät muistuivat liian hyvin mieleeni, ei hyvällä tavalla. En ole näistä kellekkään hirveästi puhunut, enkä haluaisikaan. Mennyt on mennyttä. Olen nyt niin eri ihminen ja iloinen siitä, joten ei tämä itseääntutkiskelu huonoakaan tee. Parempi käydä nämä läpi nämä tänne mun "päiväkirjaan" :) Toivottavasti jaksatte lukea nämä älyttömän pitkät tekstit <3
Kerroinkin joskus aikoja sitten mistä bloggaaminen alkoi, 2008 vuona 10-luokalla tylsyydestä+ ei ollut ystäviä + halusin jakaa ajatuksia ja asuja = blogi. Se oli se vuosi kun värjäsin hiukset mustiksi ja taisin omistaa tasan yhden kaverin yläasteen loppumisen jälkeen, häntäkin näin harvoin. Jotain tapahtui, en sanoisi mitenkään että masennuin, mutta mikään ei tuntunut miltään, mikään ei ollut kivaa jos menin ulos kodista. En päässyt mihinkään hakemaani kouluun joten tiesin että 10lk oli ainoa vaihtoehto.. tämä söi minua sisältä aika paljon. Kaikki muut kaverit pääsivät amikseen tai lukioon, ite jouduin kympille joka mielestäni kertoi vain että olen luuseri. Silloin en tiennyt lukihäiriöstäni, joka oli aika iso syy siihen miksi myös kokeisiin luku oli niin vaikeaa tai olin lukenut testien kysymykset monesti väärin. Varmasti asialle oltaisiin tehty jotain jos olisi avannut suuni, mutta kohautin vain olkapäitäni kun matikan opettaja ihmetteli miksi olin laskenut laskun niin, että 7 tilalla olisi ollut numero 1. En tiennyt itsekkään. Sitten vielä se että pääsi Jakomäen kympille, sinne juuri minne en olisi halunnu. Jos joku tietää minkälainen jakiksen koulu on tai nuoret siellä, niin se kertoo teille kaiken. Aika räväkkää porukkaa suurinosa, vaikka varmasti ihania ihmisiä löytyy (älkää ottako henkilökohtaisesti). Siellä koulussa missä olin, oli aika pelottava meininki. Kaikki luokkalaiset joi ja poltti, tappeluita oli jatkuvasti, kaikki lintasivat suurimman osan koulusta(olin tunneilla joskus yksin tai kaksin) ja vaikka kuulkaas mitä. Ei yhtään samankaltaisia ihmisiä kuin minä, joten olin hyvin yksinäinen koulussa minne en halunnut mennä, mutta oli pakko, jotta pääsisin opiskelemaan seuraavana vuonna.
Blogia pidin kahdesta syystä, tuona vuonna minulla syttyi palava intohimo muotia kohtaan ja tekemisen puutetta oli, joten valokuvaaminen ja asujenkokoominen oli parasta mitä tiesin tuolloin. Muistan kuinka hymyilin itsekseni jos näin kauniin mekon ja olin kuin toisessa maailmassa :) Kotona olin aina onnellinen, minulla kun on ihanimmat vanhemmat ikinä ja kiva sisko ja veli, paljon kissoja ja pari koiraa. Ahdistus tuli aina kolumatkalla ja kun olin yksin. Tuo oli se vuosi kun minulle tuli jonkilainen syömishäiriö ja jonka aikana alkoivat ahdistuskohtaukset. Siksi olin välillä melko hoikka. Siitä en nyt sen enempää halua puhua.
Vaikka kuvasin asuja ja tykkäsin siitä, vihasin kroppaani ja halusin olla kaunis kuten mallit. Hassua kun katsoo näitä kuvia nyt, olin mielestäni tuolloin hyvinkin lihava?... En katsonut kameraan yleensä ja hymyillyt en kuvissa ikinä. En osannut hirveästi hymyillä muutenkaan,
Tuohon 10lk kuului 5kk työharjoittelu joka suoritin Kappahlissa. Oli se kivempaa kun koulu ja viihdyin siellä aika hyvin! Tuolta lähti innostus vaatekaupan alalle :) Asiakaspalvelu muutti mut aina eri ihmiseksi ja rakastan sitä nytkin niin paljon. Olin niin ujo enkä uskaltanut tuoda ääntäni kuuluviin jos olin uudessa paikassa tai en tuntenut kaikkia.
Vapaa-aikani meni miettiessä kaloreita ja vaatteita tuunatessa. Varmasti tuona vuonna tapahtui vaikka mitä ihanaa, mutta rehellisesti en muista hirveästi mitään. Vuosi meni jotenkin sumussa? Kuitenkin blogini ansiosta sain aina hyvän olon ja rakastin kirppaireillä käyntejä :)
Minusta tuntui ettei koulu ikinä loppuisi, ettei minusta tulisi mitään ja en löytäisi ikinä kavereita, olin jo niin tottunut tuohon. Onneksi kaikelle on tarkoituksensa ja olen sata kertaa vahvempi tuon kaiken ansiosta, sillä loppu vuonna tapahtui jotain ihanaa joka käänsi pulkan täysin :) En olisi nyt läheskään sama ihminen ilman näitä kaikkia tapahtumia eikä minulla olisi blogiakaan, joskus elämän pitää mennä alaspäin että se voi mennä hurjasti sitten ylöspäin :)
Vaihtui vuosi 09 ja menin parin uudet tuttavan kanssa kanssa erään tytön synttäreille, jossa Samuli tuli puhumaan minulle. Tutustuin häneen, ihastuin ja lopulta rakastuin. Hän oli pitkästä pitkästä aikaan ensimmäinen kunnon kaverini, hänen ansiostaan opin taas luottamaan ihmisiin ja hymyilemään, en enää miettinyt ruokaa tai huolia vaan olin iloinen! Ahdistuskohtauksia välillä tuli, mutta muru oli silloin vierelläni ja rauhoitteli minua, nekin vähenivät hurjasti parin vuoden sisällä, nyt en ole saanut niitä oikeastaan ollenkaan. Olin aina varma että suojelusenkelit toivat Sampan luokseni. En edes halua tietää minkälainen ihminen olisi nyt jos häntä en olisi koskaan tavannut.
En ole tainnut hänellekkään kaikkea tätä kertoa, sillä en vain ole halunnut muistella kaikkea mitä tapahtui ja sitä oloa mikä minulla oli... Se kun tuntui olevansa yksin koko maailmassa, vaikka silloinkin mulla oli rakasvata perhe ympärillä.
Samulista tuli paraskaverini ja hän hätisti, sekä kannusti minua saamaan kavereita ja juttelemaan muille tytöille jos jossain oltiin porukalla. Se oli hurjan vaikeaa, muistin kuinka vatsassa väänsi ja ajattelin miksi joku haluaisi olla kaverini, olin mennyt monen kuukauden sisällä niin sisään kuoreeni että oli todella pelottavaa tulla sieltä ulos.
Pääsin kampaamokouluun ja Samuli kiskallioon, joka on Lohjalla. Olin hyvin iloinen hänen kanssaan opiskelupaikoista, kunnes tajusin että me tulemme näkemään vain viinkoloppuisin! Pikkuasia, mutta minusta tuntui että seinät kaatuvat päälle. Oltiin seurusteltu 3kk ja oltiin kuin paita ja peppu!! :D Onneksi sain kampaamokoulussa kavereita, rakastin sitä koulua ja pienen tauon jälkeen jatkoinkin bloggaamista, joka tuntui tällä kertaan ihan erilaiselta. Taukoa pidin sen takia, sillä en ollut kertonut blogistani Sampalle, ajattelin että hän nauraisi tälle, mutta lopulta hän oli se joka kehotti mua jatkamaan ja otti asukuvia. Hymyilin kuvissa , muru otti asukuvia ja kirjoituksestakin näki että olin iloinen, elämä oli taas ihanaa vaikka erossa oleminen oli minulle hyvin vaikeaa, itkin itseni uneen välillä mutta muutaman hassun viikon jälkeen siihen tottui. Tiesin että koulua olisi vielä kolme vuotta edessä ja olin rakastunut, tuota tunnetta en ollut tuntenut koskaan ennen. Se tunne kun aika pysähtyy ja sydä nousee kurkkuun, kun näkee toisen pitkästä ja aikaan, tai tekisin nyt mitä vain, että kuulisit hänen naurun.
Ylä ja alamäkiä mentiin, koulussa sain pari hyvää kaveria ja tuo edellinen vuosi oli muisto vain :) Ainakin sen ansiosta olen henkisesti paljon vahvempi, tutustuin Samuliin joka muutti mut ihmisenä ihan täysin ja aloitin tämän bloggaamisen. Eli kaikella on tarkoituksena, ilman tuota mulle rankkaa kokemusta en olisi tässä ja nyt, tälläisenä ja hänen kanssaan. Rakastan sua kulta <3
Eihan tätä tyttöä tunnista jos ekaan kuva vertaa ;) Olette ihania lukijoita, ette edes tiedä kuinka te jotka alusta asti mua seurasitte autoitte mua. Tuntui että mulla oli jotain jolle puhua ja te jaksoitte kommentoida aina <3
