Pink day

Viimeiset kuvat Teneriffalta, meinasin unohtaa nämä kokonaan mutta onneksi kävin tänään koneen miljoonat kansiot läpi, sillä Roomasta myös aika iso kasa kuvia tulossa ;D Tässä enemmänkin fiilistely kuvia vikalta päivältä, jotenkin kaikki painottui tosi paljon pinki eri sävyihin, joko tahallaan tai vahingossa.

On se vaan jännä että nytkin oon alkuvuodesta reissaillut vaikka kuinka paljon ja joka kerta tulee aina kauhea koti ikävä, niin matkakuume ei vaan lopu. Olisi niin ihanaa taas kesällä lähteä tuo miekkosenkin kanssa jonnekkin, mutta voi olla että se tulee olemaan muutenkin mahdotonta. Viimeistään sitten talvemmalla ja musta on melkein kivempaa lähteä ulkomaille kun Suomessa on kylmä, sillä vaikka olisikin hieman viileetä niin kyllä se tuntuu vaan sata kertaa paremmalle lähteä lämpimään kun täällä on lunta maassa. 

Ei kai mitään sen kummempaa, kaikki on ihan kivasti juuri nyt, jännittäviä juttuja on tapahtumassa mistä en nyt vain halua liikaa avata... koska kun ollaan todettu nykyään pitää olla vähän varovaisempi kaiken suhteen. Valitettavasti. Koneella on liikaa matskua tulossa, videoita, kuvia jne. mutta kaikelle aikansa :) Mulla on mennyt hermot itseeni koska oon toilaillut niin paljon. Ja tarkoitan siis sellaista kömpelyyttä, tuntuu että olen tiputtanut tavaroita ja rikkonut esineitä enemmän kuin koskaan. Myös läppäri, kännykkä ja kamera ovat kaikki saaneet kovan iskun tässä ihan 4 päivän sisällä.

Tällainen mä vaan olen ollut niin kauan kuin muistan, on hyviä päiviä ja sitten on joskus peukalo keskellä kämmentä. Tiedättekö kun joskus vaan menee hermot itse itseensä kun on niin kömpelö. Ok olipas tämä nyt turha juttu, tuntuu että olisi asiaa, tekisi mieli kirjoittaa mutta pakko mennä nukkumaan että huomenna jaksaa enemmän keskittyä.



Thrasher t-shirt

Joistakin vaatekappaleista tulee heti mieleen joku asu ja niin mulla kävi tämän teepparin kanssa kun sen tilasin. Tiesin että pian mentäisiin lämpimään paikkaa, niin musta hame ja vaalea farkkutakki olisi täydellinen yhdistelmä. Rento, mukava ja mun tyylinen :) Loput asusteet oli myös helppo valita, voi kun kaikki päivät olisivat tällaisia. Varsinkin näin talven aikaan Suomessa tuntuu että ei edes jaksaa kylpeä asukriisissä, vaan mielummin pukeutuu mustaan ja mukavaan, vaikka poikkeuksiakin on. On se vaan jännästyi vapauttavampaa pukeutua kun ei tarvitse miettiä loskaa, lunta, kylmää säätä ja kaikkea tuolta väliltä.

T-SHIRT - THRASHER

SKIRT - ZARA

JACKET - JUNKYARD

SHOES - NIKE

EARRINGS - H&M

SUNGLASSES - DIOR

Kuvat: Sini Savolainen

 

Vaikka asu ei ole erikoinen, on se mun yksi lemppareista hetkeen, se päällä oli tosi mukava olo. Mikään ei kiristänyt, valunut, hangannut.  Tää on oikeasti niitä asuja joita tuun joskus käyttämään mitään siitä muuttamatta ja näitä ei koko elämäni aikana kuin muutama hassu ollut :D Siis tiedättekö sen tunteen kun haluaa laittaa tukan samanlailla, samat aurinkolasit, korkeintaan uskaltaa vaihtaa kenkiä "ettei ole ihan tismalleen sama asu"... mutta kuitenkin laittaisin toiset valkoiset lenkkarit, jotka ei edes näistä kauheasti eroa, heh.

EDIT. Toivottavasti jaksatte odottaa huomiseen videota, mulla ei ollut tänään muuta kuin aikaa, mutta nyt on ollut sen verran outoja...vatsakipuja jotka vihloo välillä niin pahasti ett hengittäminen loppuu. Onneksi iltaa kohden ne on vähentyneet koko ajan. Aamulla näihin heräsin, enkä ollut ilalla syönyt mitään ihmeellistä :D Elämän suuria mysteereitä. Toivottavasti aamulla kokonaan loppuneet, ettei tarvitse näiden takia mihinkään lähteä käymään. Vihaan mennä terveysasemalle yms. jos ei ole käsi irti tai jotain sinne päin.