Yksi paras asia saarella ja Malediiveilla oli ehdottomasti tuo meri ja siellä uiminen. En usko että olen millään lomalla uinut noin paljon joka päivä. Ekaa kertaa myös elämässäni uskalsin snorklata... kyllä. Eli laittaa päälle maskin ja räpylät, uida niiden kanssa matalilla vesillä ilman että veden alle pitää kokonaan mennä.

Oon nuorempana unelmoinut pitkään kunnon sukeltelusta, ihan kunnon tarvikkeet ja tankit päällä. Tämä idea taisi lähteä kun katseli pientä merenneitoa jatkuvasti :D Täällä sille olisi ollut loistava mahdollisuus, mutta vasta reilu pari vuotta sitten älysin ekaa kertaa miten paljon oikeasti pelkään merta ja varsinkin syviä vesiä. Jo pelkästään tuo että piti laittaa kasvot veden alle ja hengitit siellä, oli mulle äärettömän iso suoritus ja Samppa opasti mua siihen, miten hengitän sen kanssa jne. Aluksi hyvin ahdistavaa, meinasin pieneen paniikkiin mennä

(vaikka jalat oli kokoajan pohjassa)

, mutta siitä selvittiin ja siitä tulikin sitten ihan päivittäinen juttu! Kunhan oltiin paikoissa missä pystyi seisomaan niin että kasvot pysyivät pinnalla, olin kunnossa.

Vesi oli kirkasta ja uin kokoajan kamera kädessä valmiina nappaamaan kuvia tai videota, kaloja oli kaikkialla, korallia ihan takapihallamme.

Sain myös tietää reilu pari vuotta sitten että olin lapsena lähellä hukkua, voi olla että tästä on lähtenyt hiljalleen syvän veden pelko. Se ainakin selittäisi oikeasti aika paljonkin. Varsinkin kun vasta nyt aikuisena olen vasta tajunnut miksi jotkut asiat veteen liittyen ahdistaa niin paljon etten osaa edes hengittää. Miksi suppaaminen ja kaikki muutkin vesilajit syvemmällä ei tunnu ikinä kivalta idealta. En viihdy ollenkaan meressä tai altaassa jossa ei edes varpaat kosketa pohjaan, edes laivalla oleminen ei ole suosikki puuhaa mutta ei se silti estä mua. Näin lapsena vuosia samaa unta joka oli painajainen ja liittyi veteen, hukkumiseen. Joskus näin joka päivä, joskus kerran kuukaudessa. Tänä talvena tajusin ekaa kertaa etten halua edes kävellä jään päällä talomme lähellä missä monet lenkkeilee, pelko on liian kova. Liikaa olen lukenut uutisista että jää on pettänyt ja joku sen takia valitettavasti menehtynyt, vaikka se on ollut paksua ja pakkaset ovat olleet kovia. Siksi olenkin onnellinen että pääsi edes pienen puolikkaan askeleen eteenpäin ja uskaltauduine meren alle, sillä sukeltelusta en tykkää myöskään :D Siinä suurin syy on se että mun silmän on niin herkät jos sinne menee vettä, varsinkin suolavettä edes tippa.. pari kertaa menis tässäkin kun otti maskin pois. Kirvelyä kesti aina viitisen minuuttia enkä pysty avaamaan silmiä ollenkaan. En pysty myöskään sukeltamaan ilman että pitää nenästä kiinni, edelleen joskus kokeilen mutta vettä menee aina nenään.

Ehkä mua ei oo vaan tarkoitettu veteen. Olen siellä silti.

Kuvia katsellessa, haluan vain takaisin. Ennen kun kyyti tuli takaisin lentokentälle, vika tunti vietettiin samoissa maisemissa vielä kerran. Vedessä on vapaa tunne ja kaikki oli niin kaunista, mielenkiintoista ja uutta.

Takapihalla viihtyi paljon näitä "pikkuhaita" jotka olivat alle metrin pituisia. Vaarattomia tietenkin ja monesti tuli uitua ihan vieressä. Ihmeellista on että vesi karmii, mutta rakastan kaikenlaisia kaloja, rapuja ja kaikkea siltä väliltä.