Sinikeltaista

Eilinen kirppis päivä onnistui mahtavasti, vaikka tottakai tungosta hieman oli :D Sain melkein kaiken myytyä ja lopussa lähti kamaa halvemmalla, joitan juttuja annoin söpöille pikku tytöille tai vein kierrätykseen. Kotiin taisin raahata kolmet kengät, neljä paitaa ja pari kynsilakkaa. Mäkin tein kolme löytöä jotka voin teille esitellä ja ensimmäinen pääsi heti harteille, sillä ulkona oli hieman kylmä. Nimittäin Natan pöydästä löydetty ihana keltainen takki!

Aluksi siis Piukku tuon takin bongasin ja kokeili päälleen, mä tottakai ensin kehuin ja ihastelin bleiseriä kunnes tajusin, että MÄHÄN sen haluan myös ;D Onneksi neiti ei sitä ottanut ja pienen painostuksen jälkeen sain ihanan väripilkun itselleni ja uskon että pääsee kovaan käyttöön. <3 Ihana Pauliina toimi myös hihojen suoristajana ennen asukuvauksia, ihan omasta aloitteesta siis. (ettei kukaan nyt luule että ono tyttöä komennellut) Kiitos siis avusta Piukku ja ihanista kuvista Joanna, mitäs tykkäätte myös bannerista sekä profiilikuvasta?

Tässä taas pientä matskua miten.. eläväinen kuvattava joskus olenkaan -.- Hieman noloa, hauskaa ja puuduttavaa, kuten tämä gifikin.

ps. Uskon että tosta kiharapehkosta tulee kysymyksiä, mutta malttakaa, POSTAUSTA ON TULOSSA!



Aurinkolasien sovittelua

Nyt keskitytään hetkeksi arskoihin, koska olen mukana

Indiedaysin
ja Instrumentariumin yhteistyökampanjassa. Tuolla päivtapahtumassa oli Instrumentariumin piste, missä sai silmälaseja ja aurinkolaseja sovitella. Muutaman minuutin tarkkailun jälkeen näin ihanat Guccin lasit jotka näkyykin alhaalla kuvassa ja ihastuin niihin välittömästi!

Itse rakastan isoja ja näyttäviä laseja, plussana on tottakai yksityiskohdat sekä istuvuus. Näissä kaikki hipoi täydellisyyttä, vaikka tosta omasta kuvasta en pysty sanomaa samaa :D

 

Mitäs tykkäsitte mun  alinnasta? Menkää hei tänne äänestämään omaa suosikkia (löytyy myös toi oma kuvani) ja laittamalla alhaalle yhteystietonne, niin osallistuneiden kesken arvotaan kolmet aurinkolasit, maksimiarvo 179€.