ACO aamu

Eräs aamu oli todella erilainen kuten yleensä, ensinnäkin mä heräsin puoli kahdeksalta, joka on mulle

"tosi aikaisin".
Mun työvuorot on oikeastaan aina iltapäivällä tai illalla ja unirytmini on ollut jo hetken sellainen, että menen nukkumaan 1-2 aamuyöstä ja herään 12 maissa :D Yöbloggailu on vaan parasta!  Eilen oli saunailta ja pelattiin kolmistaan Mario kartingia ja katottiin lehvaa jne... hups kello olikin jo 03:20. Mua ihan pelotti miten herään aamulla, sillä mulla oli aikaa nukkua hieman yli neljä tuntia.

Mulla on tosi hyvät unenlahjat ja jos mua nukuttaa tosi paljon en herää millään ja laitan unissani jopa herätyskellot pois. Siksi katon että saan unta aina sen 8h minimissään, etten ole koko loppupäivää zombina, mutta tänään ei ollutkaan näin. Yllätykseksi mä heräsin ja  muutaman minuutin jälkeen olin jo tosi pirteänä!! Outoa, eikä yhtään mun tapaista. Oli kyllä ihanaa olla jo noin aikaisin liikkeellä. :)

Tuolla pr-toimistolla oli tarjolla ihana runsas aamupala ja tämäkin oli mulle uutta... AAMUPALAA :D Ihanaa jos joka aamu olisi tälläinen odottamassa.

 

Samalla kun mussutettii leipiä ja hedelmiä kahdella kädellä, ACO esitteli uutuus tuotteitaan :) 

Mousse ja suihkutettava aurinkovoide, nämä olivat kyllä iloinen yllätys miten ihanan helppo oli levittää iholle. Nyt toivon että kesällä paahtaa aurinko sen verra, että nämä pääsisi paljon käyttöön.

Rusketusvoiteita ja mulla onkin itseasiassa kolmea eri merkkiä käytössä, siitä tuleekin postausta ehkä ensiviikolla kun niistä paljon kysellään :)

Pari tuntia vierähti niin olin stokkalla Eevan kanssa kiertelemässä, mentiin syömään mutta mä olin edelleen todella täynnä niin make sai riittää. :) Laukkujen kuolausta, juoksemista sateessa ja rapun edessä ilman avainta... onneksi 5 minuutissa tuli oven avaaja kun kello oli niin vähän
(viimeeksi odotettiin joku 40 min..)
  Sanchon ei siis kauan pitänyt odottaa että pääsisi ulos.

Aikasin heräämisessä on kyllä muutamia tosi ihania juttuja, äsken katsoin kello ja se oli vasta kolme? Oon tehnyt vaikka mitä ja tekemistä riittää.

 


Liian pitkä otsatukka ja astetta rennompi asu

Otsista ei ole näkynyt aikoihin, sillä sen pituus alkaa olla jo ihan liian pitkä. Jos kampaan kaikki suoraan silmien eteen, en oikeasti näe karvojen takaa mitään :D Tänään päätin silti kokeilla laittaa niitä hieman eteen, sillä eilisen suihkun jälkeen en jaksanut föönata ja hiukset meni automaattisesti siis silmien eteen. Taitaa olla viimeinen kerta kun nyt otsis hetkeen näkyy, sillä kesäksi se on kiva kasvattaa pois. Ehkä on myös parempi että näen eteeni..

Laitoin astetta rennomman asun, uudet pökät pääs jalkaan ja pitkä neule, hieman matalammat nilkkurit ja rento takki. Onneksi housut oli sen verran näyttävää kuosia, etten ollut ihan koko mustissa/harmaassa liikenteessä ;) Asussa oli myös pinkki paksu huivi, joka ei nyt sisätiloissa päässyt mukaan kuviin.

Jooo housuthan on lindexiltä, ne tosi tosi samanlaiset mun on H&M:stä ja siksi sekoilen :D huoh..

Paita on todella iso, eikä todellakaan imartele muotoja ja lisää muutaman kilon lisään, mutta on se niin ihana päällä, lämmin muttei kuuma :)