Voi että, voiko olla että 13.12. (vielä epäonnen päivänä)
meidän pikkuinen Sancho täytti tasan vuoden! Eli meillä on ollut jo 10kk ja aina menee hurjaa vauhtia, oli pakko etsiä muutamia pentukuvia ja otsassa oli enemmän ryppyjä kun mummolla ja korvat tottelivat painovoimaa <3 En olisi ikinä uskonut että joku näin pieni, musta ja karvainen voi tuoda meidän elämää näin paljon rakkautta ja iloa. En osaisi kuvitella enää minkälaista olisi mennä nukkumaan, ilman että joku nukkuu meidän jaloissa ja vaihtaa tunnin välein mun jalkoihin ja sitten Samulin. Mietin tässä oikeasti, minkälaista yksinkertaisetkin asiat ovat niin paljon ihanempia ja minkälaista elämä voisi olla ilman Sanchoa.
-Oven avaaminen ei olisi enää niin jännittävää, sillä vastassa ei olisi terrieriä joka saa hirveä hepulin ja näyttää, että hännän ansiosta lähtee kohta lentoon!
-Kukaan ei kuivaisi enää jalkojani kun tulen suihkusta.
-Kotona olisi hiljaista ja tylsää kun mies on poissa. Ketä nyt halailen jos on sellainen tarve? Kukaan ei silloin pyyhkisi(nuolisi) kyyneleitä jos olisi paha olla.
-Kun mies tulee kotiin, en voisi enää ottaa kilpaa kumpi on ekana saamassa pusua.
-Kuka kertoo pari minuuttia ennen että postimies tiputtaa kohta postit? ;D haha
- Ei olisi enää syytä mennä kävelemään pakkaseen silloin kun tahtoisi vain laiskotella.
Rakastan kun Sanchi nuolee käpäliään ja katsoo näin ylöspäin, voiko olla mitään söötimpää <3
Rakastan Sanchon vasemmanpuoleista hammasta joka näkyy välillä hassusti kun sillä on suu kiinni!
Rakastan kun Sancho on nukahtaa ja alkaa murista unissaan, joskus vinkua jalkoja potkien. Mietin aina mistä se näkee unia, kissoista vai koirista?
Rakastan kun se nukkuu meidän välissä tai jaloissa, etujalat suorassa ihan jäykkinä!! Ja jos sitä yrittää siirtää se joskus jäykistää vielä enemmän, ehkä merkkinä ettei saa siirtää? ;D
Rakastan Sanchon otsaryppyjä, se näyttää niin viisaalta <3
Rakastan kuinka se vihaa kylmää lunta, mutta hullaantuu siitä ihan täysin jos heittelee ilmaa tai tekee lumipalloja.
Rakastan kuinka hupsuna se on peilikuvaansa, se edelleen tuijottaa sitä ja yrittää kovasti leikkiä :D Onneksi peilikuva leikkii aina mukana.
Rakastan yli kaiken kun se laittaa korvat luimuun ihan taakse,kun innostuu jostain tosi paljon, esim. kun huomaa että heräämme, niin sitten ilo on irti<3
Rakastan kun kokkaan jotain todella tuoksuvaa liharuokaa ja Sancho tulee tekemään automaattisesti temppuja. Parhaimmissa tapauksessa se tekee
"kävele"tempun ja seisoo kahdella jalalla parikymmentä sekuntia vieressä kuin ihminen toivoen parasta :P
Rakastan että me ollaan kuin pieni perhe. rakastan katsoa kun Samuli nukahtaa sohvalle Sancho vierellään. Silloin aina ajattelen, kuinka ihanat miehet mulla onkaan <3
Näin jälkeenpäin piti tulla vielä lisää äkkii tähän postaukseen vielä yksi kuva kun olin tässä koneella ja Sancho olikin yhtäkkiä mun olkapäällä <3 Kuka tarvii kaulahuivia kun on koira :)
Onnea Pantsonen Sanchonen. Tai kuten jotkut sanoo... Sanko.
