Vaalenee vaan

Tuntuu että oon juoksennellun ympäriinsä ja ämpäriinsä, etten ole kunnolla ehtinyt pysähtyä blogin ääreen ja tietokoneen kansiot on ihan täynnä kuvia :D Nyt ainakin on postaus matskua, sen voin taata täksi viikoksi ainakin!!

Löysin sieltä jopa yli viikko sitten otetu asukuvat... hmm pitäisi ehkä taas tsempata kun lomavaihe jäänyt päälle, hihi ups! Lomareissulta kysellään kovasti ostostenesittelyä, mutta totuus on se, että ostin sieltä tasan 5 vaatetta ja melkein kaikki jo täällä blogissa olen melkein kaikki jo esitellyt asuissa :) Tässä näkyy pull&bear:sta ostamat shortsihame hässäkkä mikä onkaan. Asun viimeviikon alusta, jolloin oli Eevan kanssa ja lähdössä näin myös töihin päin.

Tämän päivän muistan myös hyvin siitä, kun juututtiin ruuhkaan tunniksi ja näin 25 minsan matka kesti yli tunnin. Joka ei kauhean hauskaa ollut, kun töihin oli HIEMAN kiire. Hiuksia vaalensin silloin vain 3% hapetteella, eli melkein miedoimmalla millä voi. Silti lomalla aurinko oli aika paahtava ja huomasi Suomessa että tukka oli kyllä vaalentunut latvoista huomattavasti! Ihan kiva juttu kylläkin :)        

Bleiseri ja paita / Zara

Shortsihame / pull&bear

Laukku / Michael Kors

Kengät / Mango

Kaulakoru / Bikbok

 Mitäs tuumitte näistä hullunkurisista... shortseista(?) tai/ja hiuksista? :) Mäpä oon ollukki hei aika pitkään jo ilman pidennyksiä ja tää alkaa tuntua jo aika kivalta! En malta odottaa ensi kesään, silloin aijon niin vertailla näitä kuvia siihen tukkaan. Kun tuntuu että tyvikasvua aina tulee, mutta pituutta ei sitten latvoihin.

 


Pari kivaa pakettia

Torstai aamuna heräsin siihen kun postimies pimpotti ovea, siellä odotti kaksi pakettia joista toista olinkin odottanut ja toinen tuli ihan yllärinä mulle :)

Ensimmäisessä paketissa No7 lähetti mulle testattavasi kolmea uututtaan, nämä kolme siis saatu heiltä :)

"No7 Stay Perfect™ Blemish Cover, 3 g, 9,90 € Tämä helppokäyttöinen peitepuikko auttaa peittämään ihon epäpuhtaudet ja ihon epätasaisuudet. Ei tuki ihohuokosia.  Sisältää sinkkioksidia, joka hillitsee kiiltoa iholla. Kosteuttavat ainesosat hoitavat ihoa. Salisyylihappo vähentää epäpuhtauksia ja mesiangervo normalisoi talineritystä.  Sopii kaikille ihotyypeille, mutta ei silmänympärysiholle. No7 Stay Perfect™ Blemish Cover -peitepuikolla voidaan peittää myös maksaläiskiä.  Levitä peitepuikkoa halutulle alueelle ja tasoita sormin."

 Peitepuikkoa kokeilinkin hieman muutamaan näppylään ja mun mieleen oli todella ihana sekä myös helppo levittää! Mulla ei oo ollukkaan aikoihin ollut peitepuikkoa, joten kivaa nähää tykäskynkö tähän voitee sijasta?

"No7 Beautifully Matte Foundation SPF 15 30 ml, 19,90 € Jos haluat ehostuksesi näyttävän hienostuneen mattapintaiselta, kokeile No7 Beautifully Matte Foundation -meikkivoidetta. Sen koostumus perustuu erityisesti patentoituun, iholta ylimääräisen öljyn imevään puuteriin. Meikkivoide myös lisää kosteutta sinne, missä sitä tarvitaan.  Meikkivoiteen koostumus on kevyt, mutta silti hyvin peittävä. Helposti levittyvä mattameikkivoide tekee ihosta luonnollisen virheettömän.  Levitä joko sormin tai siveltimellä. "

 Tämä tuli kuin tilauksesta ja hypin innoissani, kun huomasin myös sävyn olevan täydellistä minulle!! Nyt oon yrittänyt vaihtaa paksut meikkivoiteeni pois joita ennen paljon käytin, eniten oon käyttänyt  sävyttäviä voiteita mutta välillä haluan jotain vielä peittävämpää ulös ja töihin. Koska oli aamu ja olin lähdössäkin kaupunkiin, niin laitoin heti tätä naamaani. Kuten tuotteesta luvattiin "kevyt koostumus, mutta silti hyvin peittävä" niin tämä piti myös paikkansa ;) Tämä purkki pääsi nyt kovaan käyttöön ja muut pääsevät laatikon ummeniin.

"No7 Skin Illuminator, 50 ml, 13,50 € No7 Skin Illuminatorilla on helppo luoda heleä ja terveen näköinen iho. Sopii kaikille ihotyypeille. Skin Illuminator sisältää pieniä sateenkaaren väreissä kimaltavia hiukkasia, jotka hohtavat valossa ja antavat iholle upean, lämpimän hehkun. Voidetta voidaan levittää poskipäiden yläosaan, nenäsillalle ja huulien amorinkaarelle. Skin Illuminator on pakattu tuubiin, jossa on levitystä helpottava leveä sivellin. "

Tämä onkin ainoa jota en vielä ehtinyt kokeilla, mutta jonkinlaista korostavaa voidetta olenkin etsinyt ja toivottavasti tämä tuo tarpeeksi hehkua ;) Varsinkin poskipäihin tälläistä on ihanaa laittaa ja nenän päälle, onko kellää kokemusta tai onko jotain korostavaa tuotetta jota suositella???

         

 Ylläripaketti tuli Glitteriltä, jossa kimalteli kaunis kaulakoru ja siihen sopivat korvikset :) Pitää laittaapi heti nämä joku päivä päälle, jonkin valkoisen yksinkertaisen paidan kanssa nämä ovat varmaan aika mahtavan näköiset <3