Kaksosten mallisto bikbokkiin

Video

Eli jotkut ovatkin varmaan jo kuulleet siitä, että joihinkin tiettyihin bikbokkeihin tulee elokuussa Olsen siskosten suunnittelema mallisto. Mallistoja on tosiaan kolme kappaletta, joten tämä ensimmäinen mallisto on vasta ensimakua !!! Pääsin jo katsomaan joitakin tuotteita pr-toimistolle ja hieman jopa koskettelemaan niitä, enkä voi uskoa että KAMPPIIN on myös 8.8 tasan kello 18:00 tulossa myös kyseinen mallisto ja se on hyvin heidän näköisenä. Hyvin simppeli, klassinen ja vaatteisiin on käytetty myös laadukkaita materiaaleaja. Kun kaikkia silmäilin, niin minun mukaani lähtisi helposti puolet mallistosta, pitää tässä varmaan jo valmiiksi hieman varautua henkisesti ja laittaa kukkaro tiukoille ;)

En muutenkaan yleensä tänne työjuttuja kerro tai muutenkaan näistä avaudu, mutta tämä jo oli niin hieno jo ihana juttu että itsekkin täällä ratkean innosta!! Laukkuja, koruja, takkeja, kaulahuiveja jne. jne.  IIk! Kannattaa olla almiina tuolloin 8.8 klo:18.00 liikkeessämme, sillä voin uskoa kuinka moni on siellä valmiiksi jo odottamassa <3 Tässä vähän fiiliskuvia tuotteista ja mitä on oikein tulossa: 

Tässä mustavalkoisessa kuvassa näkyy malliston helmi ja kallein tuote, melkein 500€ nahkatakkin turkiskeskiosalla. Näitähän tulee muuten VAIN kamppiin ja muutamia kappaleita, eli ei Suomessa monella ole ;)

Mutta nyt siihen vielä tärkeäämpään asiaan, te jotka seuraatte @bikbokkamppi käyttäjää instagramissa, minne päivitän aina uutuuksia ja vaikka mitä kivaa, tiedätte ehkä mistä aijonkin tänne kertoa.

Eli tarkat ohjeet kerrotiinkin instan puolella, mutta voinhan ne kertoa sitten tännekkin ;) ! Tarvitsemme tosiaan paaaaaljon teidän ihanian seuraajien kuvia tuonne instan puolelle, sillä niistä teemme sitten kaikista monista kuvistanne ns "mosaiikki" julisteen kassan taakse. Teidän pitää vain laittaa kuva instaagramiin ja täggää se #bbolsen. Tägin laittaminen on siitä hyvin tärkeää, että saamme kaikki kuvat julisteeseen ja jotta te olette arvonnassa mukana. Kaikkien kesken arvomme ihanan pikkulaukun, josta tulee meidän Kampin bikbokiin enemmän kuvia sitten perjantaina. Kuvassa voit olla yksin tai kavereiden kanssa, kunhan päällä on jotain bikbokin vaatteita tai asusteita <3 Toivottavasti olette kaikki innoissaan tässä ja valmiit auttamaan meitä julisteen kokoamisessa.