Voi kuinka kauan yhtiä kenkiä voi jaksaa metsästää, en usko että olen ikinä nähnyt näin pajon aikaa ja vaivaa vain kenkien löytämiseen! Kaikki alkoi jo melkein neljä/viisi vuotta sitten kun tilasin jostain kiinalaisesta nettikaupasta ylipolven maiharit ja ihastuin niihin, laatu oli mitä oli ja tekonahka oli ohutta, joten päätin pitää silmät auki jos aitonahkaisia samankaltaisia löytyisi.
No eihän sellaisia löytynyt, enkä edes kunnolla aina etsinyt sillä kengät olivat ehjät ja paljon käytössä. Kun kengät menivät kantapäästä hajalle niin ettei niitä voi korjata, alkoi metsästys. Aina kun muistin niin tarkistin nettikaupat, googlen kautta kaikki mahdolliset paikat mutta se oli hieman haastavaa sillä tuon tapaiset kengät oli kaikkialla eri nimillä. Kaikkialta löytyi todella paljon pohkeisiin ulottuvia tai lisää tekonahkaisia versioita.
Sitten päätin vihdoin olla vaivaksi ja huutaa apua snäpissä ja instassa, tämä toimii yleensä aina. Aina siellä on joku ihana joka on nähnyt, onhan tuhannet silmäparit parempi kuin vain yhdet. Sitten tuli viestiä, "hei Zaran nettikaupassa olisi tällaiset mistä puhuit." Alle minuutissa olin ne löytänyt ja tilannut, olin onnellinen. Ne oli jopa kauniimman ja laadukkaamman oloiset kuin ilin etsinyt, enkä edes ikinä ajatellun Zaraa.
Kiikutin siis muiden vinkkien takia kengät heti suutariin (koska olivat onneki nahkaa, eli jotain oli tehtävissä) ja parin päivän päästä käsissä oli kengät ilman halkiota. Näitä on tullut pidettyä paljon, varsinkin talvella kivat mekkojen ja pitkien neuleiden kanssa. Yksi ehdoton lemppari yhdistelmä on tämä tekonahkamekko!
DRESS - BIK BOK
BAG - CHANEL
Pictures: Samuli Heikkinen
Vieläkin se on lemppariaamutakki mitä pidän paljon kotona.
