Kiharat hiukset ja tuuhea tukka

Te kun tykkäätte niin näistä hiusaiheisista postauksista, niin tässäpä tulee piiiitkä sellainen :)

Tämä tyttö on mukana Indiedaysin ja Git2b:n yhteistyökampanjassa, jonka ansiosta sain testattavaksi 2 sexy -sarjan muotoilutuotteita. Näiden avulla olisi siis tarkoitus luoda tuuhea ja näyttävät hiukset. Joskus pidennysten kanssa on vaikea saada hiuksiin  tuota tuuheata efektiä aikaan, sillä ne ovat sen verran painavat, että "litistävät" hiuksia alaspäin ja tyveä ei pysty noin vain tupeeramaan, varsinkaan teipeissä tämä on melko vaikeaa. Otin siis haasteen vastaan, multa kun aina kyselette miten saada tuuhea tukka!

 Ihastuin pinkkiin purkkiin ja ulkonäköön, mutta vielä ihanempaa oli tuoksu! Voisin sanoa että tuoksuu aivan vadelma kivennäisvedeltä ja mä tykkään tuosta tuoksusta aivan älyttömästi <3 Ainakin mulle lakan tuoksu on ollut aina tärkeä, se kertoo paljon tuotteesta.

Tottakai tähän kaikkeen tarvitsee oikeat tuotteet, mutta ensiksi pesin hiukset hyvin huolellisesti shampoolla ja laitoin kosteuttavaa hoitoainetta. Kunnes hiukset olivat kuivuneet hieman, pystyin aloittamaan tämän "urakan".

Melko lättänä on.... latvat olivat jo kuivuneet, mutta tyvi oli kostea. Niimpä kävin hiukseni jakaus jakaukselta läpi ja laitoin tyveen  Got2b. 2 Sexy - muotovaahtoa, jonka voi suoraan suihkuttaa tyveen, eli ei tarvitse laittaa käsien kautta kuten yleensä :) Itse ainakin tykkäsin tuosta paljon, ei jää tahmaisia tassuja. 

Ihana toi blondi tyvikasvu <333 vois tosiaan värjää hiukset :D

Tuote on ensin nestemäistä ja sitten iholla muuttuu vaahdoksi, kun olin suihkuttanut muotovaahtoa kaikkialle tyveen, hieroin päänahkaa vielä huolellisesti. 

Sitten kun muotovaahtoa oli kaikkialla tyvessä ja se oltini levitetty huolellisesti... alkoi "rankin kohta" pidennysten kanssa. Föönaus! Ei kun pää alas, jotta tukasta tulee vielä tuuheampaa tuuheampi.

Hiuksia kun ei saa missään nimessä harjata märkänä, niin vasta kuivauksen jälkeen alkaa harjaus pidennysharjalla. Sitä ennen laitan latvoihin Got2b. 2 sexy - hiusöljyä latvoihin, niin harjaus on kummasti helpompaa ja latvat kiiltää! :))

Harjattu on!! Eli eikun kihartamaan, käytän paksua kiharrin puikkoa sekä apuvälineenä paria isoa klipsiä.

Kiharran hiukset melko paksuissa osioissa ja tiputan kiharretun isoin heti kämmenelleni. Näin laitan sen päätä vasten ja kiinnitän klipsillä. Kun kihara jäähtyy pinnin alla, kiharran toista osiota ja laitan samaan klipsiin :) Alimmassa kuvassa toinen puoli oli jo läähtynyt ja avasin sen, vasemmalla puolella taas kiharat vielä jäähtymässä. Kädellä voi tunnustella kun  hiukset eivät ole yhtään lämpimät ja klipsin voi ottaa pois.

Mulla kun on sen verran painavat hiukset, niin tämän avulla kiharoista tulee kiharemmat, ilman pinniä hius suoristuu jäähtymisen aikana.

Kiharat valmiit, käteen vaihtuu harja ja got2b. 2 sexy - hiuslakka.

Tupeeraan varovasti jakaus jakauselta tyveä harjalla, en liikaa, jotta pidennysten kiinnityskohdat ei kärsi ja saan hiukset vielä joskus auki ;) Joka jakaukseen tupeerauksen päälle kevyt suihkaisu lakkaa.

Tupeeraukesn jälkeen pää alas ja lakkaa sinnekkin ;)

 

Lopuksi tupeerasin pääliosan ja harjasin hiukset taakse, sekä lisäsin otsatukkaan kevyesti lakkaa, jotta se ei tulee silmille häiritsemään :) Tuuhea on, näyttävä ja hieman kiharoita! Todella harvoin yritän edes saada hiuksiani näyttämään tuuheilta, koska yleensä ne ovat jo aika ilmavat. Tämä hiustyylin oli kuitenkin paljon tuuheampi ja korkeampi kuin yleensä, mutta tykkäsin kovasti! <3

Paita / Kappahl

Shortsit / Bikbok

Kengät / Sarenza

saatu

 

 Tottakai teilläkin on mahdollisuus saada näitä ihania tuotteita omaksenne <3 Nimittäin arvon kaksi 50€ arvoista Got2b.n - tuotekasseja, joidenka avulla varmasti saa vaikka minkälaisen tukan kesäksi, arkeen ja pirskeisiin. Tällä kertaan arvontaan tarvitaan oma FB-tili ja mahdollisimman tuuhea tukka, josta on otettu kuva suoraan edestäpäin. Noilla vinkeillä pääset alkuun, mutta tässä tarkat oheet kilpailuun:

1. Kirjaudu sisään FB:hen ja tykkään  got2b Finland:in sivuista.

2. Mene tähän aplikaatioon, jonne tarvitset itsestäsi kuvan edestäpäin jossa mahdollisimman muhkea kampaus. 

3. Lataa kuva palveluun ja toimi ohjeiden mukaan, katso mikä oli oma tuloksesi.

4. Kerro tähän kommenttiboksiin oma tulos, kuten mulla oli

" Onneksi olkoon! Olet todella seksikäs, tässä laulu sinulle"

5. Laita myös kommenttiin sähköpostiosoite, jota käytät ja kannattaa tarkkailla sitä kun kilpailu loppuu! Kilpailu päättyy 30.6,  arvon voittajat, joten kampauksen seksikkyys tai hiukset ei vaikuta asiaan <3 Onnea muruset!



Kenkäalet

Oon ollu tässä flunssassa jo hetken ja sunnuntaina mulla oli ääni lähtenyt kokonaan, Oon ehtinyt tehdä vaikka mitä, siivota oikeastaan koko asunnon, vaatekaapin ja kaikki pienemmätkin nurkat! Oon kattonut sinkkistä ja tylsyyteen rakastan tehdä myös kollaaseja tottakai :D Kaikkialla netissä on menossa alet ja Sarenzan sivuille jumituin tunniksi... lähti kyllä yhdet unelma popot tilaukseen ainaskin! <3

Miten jotenkin, aina kun oon kipeenä... eksyn kattomaan kenkiä?? Ehkä tää auttaa mua parantumaan? hmm..

1.SPOT ON Clochette

2.CARVELA Anita

3.DUNE Bounce

4.LOLA ESPELETA Lisa

5.DUNE Annabell

6.HOUSE OF HARLOW 1960 Leigh

7.PAUL & BETTY Aniy

8.MODERN VINTAGE Liana

♥ 9.GEORGIA ROSE Poisson ♥

Siis siellä oli vaikka mitä ihania korkokenkiä, balleriinoja, naisille, miehille, lapsille ja laukuista puhumattakaan! Mutta mä pysähdyin heti noiden glitteri tossujen kohdalle, voiko mitään kauniimpaa olla.... kengät jotka kimaltavat :D Näin heti mielessäni asun, farkut, valkoinen t-paita, trenssi, nämä kengät ja isot aurinkolasti <3 Ajattelin koittaa tota asua heti kun kengät saapuu ja tulee sellainen lämpimän viileä sää.

 Kävin läpi myös H&M alet netissä, sieltä löytyi pari huippulöytöä. En tiedä uskallanko mennä minnekkään muulle nettisivulle enää... mutta onko vinkkejä missä mielestäsi parhaat alet netissä? :)