The Trafalgar Hotel

Aluksi oli vaikea tietää missä oltiin, mutta onneksi kartta auttoi paljon, jännä juttu? Hotelli oli aivan älyttömän hyvällä ja helpolla paikalla, ei oltaisi voitu olla enemmän tyytyväisiä :) Inidedaysin ja Ostohyvityksen yhteistyön ansiosta päästiin näin mahtavaan paikkaan, aivan varmasti hienoin hotelli missä kumpikaan on ollut <3

Ekana huomattiin myös se miten ystävällisiä paikalliset olivat, antoi apua kysymättä ja kaikki pyysi anteeksi heti jos edes kyynerpäällä vähän kosketti ? Ei suomessa näin tehdä, joten oltiin suut auki aina kun kaikki olivat ihan älyttömän ystävällisiä, kiittelee pikkujutuista ja vieläpä aidosti :) Olen myös pysähtynyt puhumaan kaikkialle ventovieraiden kanssa kassalla ja hotellissamme, kun kaikki kysyvät kuulumisia ja mistä ollaan.

Voisin kerta vaikka kymmeniä esimerkkejä jo pelkästään tämä ekan pävän aikana, mutta ekaksi tuli Erikallekkin se mieleen kun kokeilin kenkiä yhdessä kaupassa ja siellä ei ollut yhdestä kengästä kokoa, mitä olisin halunnut. Kyseinen myyjä tuli takaisin hyvin nöyränä ja pyyteli anteeki ja pahoitteli jatkuvasti, vaikka sanoin heti ettei haittaa yhtään ja voin koittaa jotain toista väriä. Samalla kerrottiin että oltiin kävelty aamusta asi (n.8-9h) niin meidät laitettiin heti istumaan ja tuotiin tölkkikokikset käteen...

Hotelli oli jo ulkopäin tosi hieno ja netissä oli saanut mahtavat arvostelu vierailta, joten odotettii jännittyneenä minkälainen se tulee olemaan.. oli vielä paljon parempi kuin osattii toivoa, myös palvelun suhteen :)

Oltiin paikalla 11.30 ja chek-in oli vasta kolmelta. Mutta meille järjestettiin onneksi huone mihin päästää heti :)

Onneksi otettiin meidän reaktio talteen videolle.. oon siis ottaanut pikkuvideoita koko päivän ja kokoon niistä yhden pitkän tänne sitten :D Paikka oli mah...ta...va. Mä hyppäsin melkein heti sängylle pomppimaa.

että näin... ehkä kuva kertovat enemmän kuin mun sanat :)

 


Lontoossa ollaan

Päästii perille kokonaisina ja nyt tokana päivänä päätin hankkia huoneseemme maksullisen neti, niin pääsen hetkeksi datailemaan ja tekemään postauksia :) Mulla on niin hurjasti kuvia, että teen aina tälläisiä pikkupostauksia, nyt vähän reissusta Lontooseen ja ensikerralla sitten enemmän itse Hotellista. Matka on

Indiedaysin
ja Ostohyvityksen yhteistyökamppis, jonka ansiosta ollaan täällä Lontoossa

Oli tosi mukaaa herätä aamulta viideltä ja lähte kuudelta jo kentälle päin... olin nukkunut 2h ja Erika kolme :D Lento lähti jo kahdeksalta, eikä unta meinannut edes tulla koneessa kun oli ehtinyt jo heräillä kunnolla.

Sitten otin jotkut 30-40 min päikkäri ennen laskeutumista.

Eikun laukut matkaan, nostettiin vähän puntia ja seikkailemaan julkisilla :D Se on aina yhte seikkailua, kun on ekan kerran uudessa maassa. Otettiin siis juna, jolla mentiin Victoriaan ja sieltä kolmisen pysäkkiä itse metrolla.

Tässä oli aamun asu, oli ihan aamulla ehkä vilpoinenkin Suomessa mutta kun tultiin ulos Lontoosen, meinasin läkähtyä tohon bleiseriin. Ei ihme kun ihmisillä oli nii palljon mekkoja ja shortsejä yllään..

bleiseri / Zara

Paita / H&M

Housut / Bikbok

Huivi / H&M

Kngät / Mango

Laukku / Michael Kors

Aurinko paistoi ja varjossa oli  ainakin+14, eli auringossa vielä lämpimämpi :) Nyt sitten taas matkaan ja illalla uutta postausta.