Bonjour, mes amis!

 

Tälläinen pieni kuva-arvoitus olikin jo pari päivää sitten uino Facebookin puolella... sillä minä ja Eeva lähdetään tänään jonnekkin mutta minnekköhän?! :D

Kaikki muuttui ihan vain kolmisen päivää sitten, kun sain soiton että olen päässyt

Indiedaysin
ja Aurinkomatkojen yhteistyökamppikseen, tämä tarkoitti siis sitä, että minä pääsen käymään yhteen unelmieni kaupunkiin käymään. Pariisiin <3

Minulla on ollu matkakuumes tässä jo kohta vuoden, ei olla hetkeen päästy minnekkään käymään paitsi Ruotsiin. Halusin kokea jotain ja mennä ihan uuteen paikkaan! Tuon kyseisen soiton jälkeen reaktioni oli hyppiminen, huutaminen/ kiljuminen ja pieni shokki :) Matkaan olisin lähtenyt yksin ja jotenkin ajatus alkoi pelottaa minua, sillä olen sellainen etten varsinkaan yksin ulkomailla uskalla lähteä kauemmasa tai mennä yleisillä etten eksy. Tajusin jotenkin että kaverillani Eevalla (joka on samalla työpaikalla töissä) on samat vapaapäivät kuin minulla, joten soitimpa silta istumalta neidille :) Nytten meitä on matkalle sitten kaksi, kammottavaksi <3

Eikun seuraavaksi koneelle katselemaan Aurinkomatkojen sivuilta lentoja sekä hotelleja :)  Oli kyllä helppo löytää mieleiset lennot ja yöpymispaikan, sillä sivuilla oli todella laaja valikoima lentoja ja hotelleja. Melkein jopa oli vaikeuksia valita!  Onneksi kuitenkin valintaa helpotti huomattavasti sen, että rajasimma matkabudjettia (lentoja hotelli), vain suorat lennot ja hotelliluokitusta mitkä näkyvätkin yläpuolen ruudunkaappauksessa. Näin kuvan alapuolella näkyi aina matkan kokonaishinta, joka vaihteli lentoyhtiöittäin aina riippuen päivistä ja ajoista.

Itse tykkäsin helppoudesta varata lentoja kyseisellä sivuilla, sillä hinnan mukaan tuli lentoyhtiöt ja lähtöajat, sitten itse sai päättää tulolennon muutamistavaihtoehdoista eikä se kuitenkaan vaikuttanut hintaan, halusin olla kotona keskiviikkona aamu 10:30 tai illalla kello 11.

Pariisi on kuitenkin mielettömän iso kaupunki, niin osaappa päättää mistä haluat valita hotellin? Onneksi me osattiin heti päättää, että hotellin saisi olla mahd. lähellä shoppailuja, junia ja paria nähtävyyttä :)  Näin oli siis karttanäkymällä helpompi valita kohta minne haluttaisiin majoittua, hieman edullisemmin niin sellainen löytyi sitten lähellä iemukaarta ja kuuluisaa shoppailukatua.

Instassa jo kerroinkin hienosta uudesta matkalaukustani :D ensimmäinen ja OMA! Kolme päivää me siellä tullaan olemaan, mutta tottakai pitää olla rutkasti tilaa shoppailulle ja tuliaisille... <3

Onneksi mukana läppäri ja vaikka mitä, eli postauksia tulee satelemaan ja tietoa kivoista kaupoista, ravintoloista yms. jos sellaisiin törmätään :)

Oletteko te olleet pariisissa ja mikä olisi paras vinkki paikasta tai mistä tahansa, jonka haluatte antaa ensikertalaiselle?!



Ensikohtaaminen

Isosiskoni ja hänen miehensä tuli meille yksi päivä käymään oman koiransa kanssa, kyllä teistä monet varmasti Isla chiun muistaa :) ? Neiti on oikein ihana luonne, mutta toisen koiran kanssa siitä tulee vähän mustasukkainen ja tutustuttaminen olin aika kokemus :D Isosiskoni mies oli ottanut hyvän kamerankin mukaan, niin hän sai aika mahtavia kuvia!!

Tämä oli Sanchon ensireaktio kun Isla ekan kerran sille vähän murahti ;D

Pikkuhiljaa oppi olemaan jopa samalla sohvalla.

Siskollani oli herkkuja, ei ihme että Sancho siinä oli koko ajan kiinni! hhehe

AAPUAAA!

Viha ja rakkaushan kulkevat käsikädessä eikös? Kaikki kuvat ottanut Tumppu Rossi. :)