Indiedaysinja Timanttisten yhteistyön innoittamana sain tehdä kolme erilaista asua, mutta asun idea lähti tällä kertaa korujen pohjalta. Yleensä itse valitsen ensimmäisenä vaikka tietyn paidan tai housut jotka tänään haluaisin laittaa ja alan niihin yhdistelemään vaikka mitä, vasta viimeisenä valitsen korut. Nyt oli kyllä aika hauskaa tehdä kaikki toisin päin, verraten siihen mihin olen tottunut :)
Sain lainata kuviini lemppari koruja Timanttisilta ja tälläisiä asuja sain aikaan niistä. Ensimmäisenä olisi asu, jonka laittaisin johonkin juhlallisempaan tapahtumaan, illan viettoon tai vaikka treffeille.
Toisen asun idea lähti kellosta, joka toi välttömästi mieleen saman värisen takkini. Tällä asulla lenkille tai kävelylle!
Columbian värikäs takki: saatu
Viimeisenä olisi vielä arkiasu, korut olivat sen verran näyttäviä ja kauniita, että halusin asusta melko yksinkertaisen, mutta tietenkin oman näköiseni.
Noh mitäs oikein sanotte näistä asuista ja mikä oli sinun lempparisi? Jos haluaisit voittaa itsellesi 150€ lahjakortin Timanttisille, niin mene heti TÄNNE nyt osallistumaan ja kertomaan oma suosikkikorusi :) Niin ja muistakaas myös kävästä Timanttisten FaceBook sivuilla.
