Eli palataan edelliseen postaukseen, jossa ehdinkin jo itkeä näiden kenkien perään, samoin myös instan puolella. Tiesin että teihin pystyy aina luottaa, vaikka olen tässä jo parin vuoden ajan etsinyt silloin tällöin, ei ikinä etsiminen tuottanut tulosta. Vaikeinta kenkien löytämisessä oli ehdottomasti se että ne olisi nahkaa... tekonahkaisia löyty joskus sieltä sun täältä mutta ne istuivat joko todella huonosti tai malli oli muuten huono. Olen käyttänyt näitäkin niin paljon että tiesin aitonahkaisten olevan mukavemmat ja samalla kestävemmät. Ja no kyllähän ne oikeasti näyttää ihan erilaiselta!
Kävin itsekkin kaikki nettikaupat läpi mitä vain keksin, missää ikinä myytiinkään kenkiä. Pohkeeseen ylettyviä maihareita löytyi pilvinpimein ja tässä oli ainoat ylipolven kengät jotka löysin.
Vasemmalla tekomokkaiset bootsit jotka löysi asoksen sivuilta, ihan nätit mutta malli oli makuun liian siro ja tekonahka ei innostanut yhtään.
Oikealla myös asoksen kengät, vaikka nämäkin oli tekonahkaa malli näytti nätiltä... mutta eihän näissä ollut kuin pieniä kokoja jäljellä eikä kenkää tullut ikinä lisää.
Bublleroomilla törmäsin näihin, malli on enemmän lenkkarimainen ja kangas näyttää kankaiselta. Itseasiassa nämä jotenkin miellyttää silmään, mutta oli silti yhä kaukana mitä etsin... aloin siksi olla epätoivoinen sillä halusin nyt syksyllä ja talvella taas tepastella tällaisilla! Sitten ihan tunti sitten sain viestiä istan puolella, ihana seuraajani Emmi oli löytänyt nämä alhaalla olevat Zaran sivuilta.
Miten tämä unohtui kokonaan, että Zarasta pystyy nykyään tilaamaan suomeen! Nämä olivat täydelliset, silmät ihan laajenivat :D Korkeat, nahkaa, maiharimaiset ja hopeiset yksityiskohdat olivat täydellisyyttä. KYLLÄ KYLLÄ! Meni alle minuutti niin kengät olivat tilauksessa, koon puolesta on ikinä vaikea sanoa mitään, joten pidän vain sormet ristissä että nämä nyt vastaisivat hyvin Zaran normaalia mitoitusta. Hintakin oli todella siedettävä ja nyt en voi muuta kuin odottaa näitä ensiviikolla saapuvaksi.
Siitä tietää että on jostain tilauksesta ihan liian innossaan kun haluaa jopa maksaa ylimääräiset 5 euroa että paketti on perillä kaksi päivää aikaisemmin...