Chiapuuro

Ihastuin tähän oudon näköiseen puuroon eräässä pr-tapahtumassa ja siitä lähtien olenkin sitä syönyt siellä sun täällä, koska sitä vain tuntuu olevan kaikkialla. Jopa lentokentällä! Siksi päätin vihdoin kokeilla itse kotona ja googlettelut jälkeen olinkin hieman hämmentynyt miten helppoa ja myös erilaista tämän valmistaminen on. Mitään ei keitetä veden sekaan kuten puuro yleensä, vaan tässä chia-siemenet turvotetaan yön yli kookos- tai mantelimaidossa esimerkiksi.  Tämä menee siis nimellä myös chiapudding, mutta kyllä tämä musta koostumukseltaan kun muutenkin puuroa enemmän muistuttaa.

Kävin varmaan parikymmentä reseptiä läpi, etsin yksinkertaisimmat, sillä mielestäni tämä on parhaimmillaan ilman että sekaan alkaa laittaa mitään sen kummallisempaan. Itse puuron päälle voi heittää sitten vaikka mitä! :) Kun löysin suhdanteen mitä melkein kaikki käyttivät, ostin eri maitoja kaupasta, mun suosikki oli mantelimaiton, kookosmaito on kivaa vaihtelua ja sen kanssa voi laittaa valmiin puuron päälle vielä kookoshiutaleita. Sopii tähän loistavasti, kauramaito ei musta toiminut oikein ollenkaan, päädyin siis kokeiluerien jälkeen mantelimaitoon.

Kokeilin myös makeuttamiseen niin hunajaa kuin vaniljasokeria, tuntui että melkein kaikki käyttivät hunajaa ja mun mielestä se ei taas sopinut tähän yhtään! Mutta jos itse tykkää tai haluaa kokeilla, ruokalusikallisen juoksevaa hunajaa voi laittaa seokseen mukaan sokerin sijasta.

Mun ruokailussa tuntuu kaiken a ja o olevan nykyään iloiset ja värikkäät lautaset. Kaikki näyttää niin paljon paremmalta ja herkullisemmalta! Tätä ihanaa sarjaa löytyy stokkalta ja omistan jo muutaman erilaisen ja värisen lautasen erillaisilla kuvioilla.

Pakko sanoa että onhan tämä oudon näköistä ja ulkonäöltään ei ole mikään houkuttelevin, mulla tuli ekana kertana (ja edelleen) mieleen sammakon kutu. Se ei silti estänyt maistamasta ja vaikka maku ei ole mikään "super vau!", mutta silti tätä oli vain saatava lisää. Varsinkin kun löysi oikean yhdistelmän, esimerkiksi mulle tuo turkkilainen jogurtti on nykyään ihan pakollinen juttu!

CHIAPUURO (2-3hlö)

RAAKA-AINEET

1dl chia siemeniä

4dl mantelimaitoa (tai esim kookosmaitoa)

1tl vaniljasokeria (huom, EI vaniliini)

ripaus suolaa

+ päälle esim. turkkilaista jogurttia ja suomalaisia marjoja

*

VALMISTUS

  1. Sekoita kannelliseen kulhoon kaikki ainekset, anna turvota parisen tuntia, mieluiten yön yli jääkaapissa. Mä yleensä ekan tunnin päästä sekoitan vielä kerran seosta, että siitä tulee varmasti tasaista.

2. Nauti kylmänä pähkinöiden, hedelmien, marjojen yms kera. Tähän voi keksiä mitä tahansa päälle, aivan kuten puuroos. Mun suosikki on ehdottomasti turkkilainen jogurtti ja sulaneet pakastevadelmat.



Vaalea parveke

Onhan tämä "uusi" parveke ollut valmis jo reilu parisen kuukautta, mutta nyt kun vaihdoin sinne maton, tuntui se vasta toimivalta ja täydelliseltä. Yleensä parvekkeelle valitsen ohuen, helpon maton, mutta mikään ei oikein toiminut. Tämä odotti varastossa, sillä tällä hetkellä se ei vaan sopinut jonkun takia mihinkään huoneeseen, varsinkin kun tuolla teini koiralla on merkkailu menossa. Jännää on se ettei parvekkelle pissi ikinä, siksi sen tuonne uskalsin laittaakkin :D Ja kuten arvasin, puhtaana pysynyt. 

Halusin lavasta tehdyt sohvan ja pöydä pois, ensinnäkin sen takia koska kun Pablon hampaita alkoi kutittaa huomasin että hän niiden kulmia alkoi katsella ja maistella. Mikään ei auttanut, sitruunasta se jopa innostui. Joten päätin laittaa ne pois myyntiin ennen kun niihin tulisi hampaankoloja. Meillä on myös sen verran pieni parveke, että ajattelin uuden ratkaisun tuovan sinne enemmän tilaa lattialle ja kyllä pieni vaihtelu aina virkistää :)

Koirilla on tilaa leikkiä, pehmeällä matolla ja pedissä voi makoilla, nurkassa oma juomakuppi ja kori täynnä leluja.

Korit löysin Prismasta ja toisen laitoin pöydän alle, josta löytyy pari ohutta vilttiä. Sävy sävyyn tietenkin.

Nyt parveke on oikein mieleen, vaikkei se täydellinen musta olekkaan mutta tällä kertaa menee. Unelmoin isommasta parvekkeesta, koska siellä on oikeasti ihana istua ja hengata, jopa makoilla isolla sohvalla. Nohh, enkä joskus. Nyt tämä palvelee oikein hyvin! HAYn tuoleistakin sai todella mukavat IKEAn pehmusteilla :) Noi kun on näteimmät tuolit ikinä, mutta ei voi istua ilman pehmustetta...

Nämä Stokkalta löydetyt ruukut on ihan lempparit, ne olivat ihmeen edullisetkin, joten näitä löytyy niin pöydältä kuin lattialta :) Tuo kivinen ruukku sopii täydellisesti ulos. Ostin jopa vihdoin kasveja jotka pärjää nyt syksyisinä öinäkin ulkona.