Ne jotka mut tuntee tietää että rakastan antaa ja suunnitella lahjoja! Lapsena niitä oli ihana saada, nyt aikuisena se fiilis menee toisinpäin. Aloin jo hyvissä ajoin miettimään paketteja morsiusneidoille, halusin kiittää tyttöjä tällä tavalla kaikesta, en morsiusneitona olosta vaan siitä että ovat mun elämässäni ja tukevat mua kaikessa.
Kaikki alkoi paketista, joita kävin Etsystä läpi etsien oikean kokoista ja tyylistä. Vaikka laatikot tuli kuljetuksineen maksamaan hieman enemmän kun ajattelin, ei mikään päihittänyt näitä. Pehmeä roosan sävyiset pahvilaatikot oli vakaata tekoa, niissä tuo läppä menee automaattisesti kiinni (taitaa pieni magneetti olla) ja vielä sai lopuksi kauniilla rusetilla kiinni. Kaiken kukkuraksi laatikot sai nimikoida joka teki niistä vielä henkilökohtaisemmat ja tiesin että näille löytyisi myös varmasti jatkossa käyttöä eikä vain päätyisi roskikseen.
Paketin avatessa tämä oli näky, jokaisella oli myös meidän polaroidilla otettu yhteiskuva joka otettiin polttarireissulla <3
Sisällön keksiminen oli sitten asia erikeen ja tilailin juttuja aina tämän viimeisen 5kk ajan ennen häitä. Tiesin heti että söpöt tossut pitää saada, ne voi myös vaihtaa päivän päätteeksi kun korkokengillä on vain ollut. Tilasin söpöt tohvelit Zalandolta, itselleni samankaltaiset valkoisen. Jokainen sain myös omat matkalaturit ja niihin sopivat kännykkäkuoret, sillä no tällaisena päivänä laturi voi pelastaa päivä :D
Toisena ideana oli nimikoidut unimaskit! Tämä lähti siitä kun päätin tilata mulle ja Sampalle SLIP:in silkkiset unimaskit. Omani kun katosi alkuvuonna lentokoneessa ja olen sen jälkeen edelleen haikaillut sen perään. Niimpä samaan tilaukseen lähti jokaiselle oma maski, mustana tietenkin koska muissa väreissä näkyy helpommin pienetkin tarhat eikä silkkiä kauheesti saisi pestä, enkä mä ole monesti saanut edes käsipesulla tahroja pois... Meidän Mrs. ja Mr. maskit matkalla oli söpö ja käytännöllinen juttu, koneessa laitettiin ne heti ekana silmille ja simahdettiin molemmat.
Cutrinin pikku pullot myös hiuslakkaa ja kuivashampoota, helppo ottaa laukkuun mukaan jos kampauksia pitää korjailla ja UD mini setting spray.
Sain ihan viikkoa ennen häitä SIF JAKOBSilta tytöille ja mulle valita kirjain korut. Olin näistä todella onneissani sillä olin jo muutama kuukausi sitten tätä korua ihaillut eikä se ollut vieläkään minnekkään unohtunut. Boksit olivat "valmiit" mutta niistä tuntuikin puuttuvan vielä jotain pientä, nämä olivat täydellinen piste i:n päälle! Jotain kaunista ja säihkyvää.
Korut saatu
Vaikka koru ei ollut ihan sellainen että olisi sitä häämekon kanssa pitänyt, on se ollut paljon kaulassa. Jotenkin tuo yksinkertainen mutta samalla häikäisevä tyyli oli todella paljon mieleeni, menee todella hyvin arjessa mutta sopii myös hienompaan asuun. Tykkään koruista mitä voi vaan pitää eikä tarvitse ihmeellisemmin vaihdella, vaan korvissa ja kaulassa voi olla sama koru monia päiviä. :)
Me sovittiin ettei hankita mitää lahjoja toisillemme kuten yleensä on perinteenä, ihan sen takia että kaikki ylimääräinen raha haluttiin säästää häämatkaan ja koska mulle on aina ihan mahdotonta ostaa mitään :D Tietenkin en pystynyt vastustamaan kiusausta ja halusin koota pienen pussin, jossa oli asioita hääaamuksi tai häämatkalle.
Toinen idea tuli pari viikkoa ennen häitä kun aloin miettimään kalvosinnappeja joissa olisi R kirjain, mutta ajattelin että ehkä ne eivät olisi miehen mielestä niin siisti idea vaan haluaa laittaa lempparit hihoihin. Hauskasti tässä tapahtui niin että kun haettiin smokki räätäliltä, jumittui Samppa katsomaan kalvosinnappeja.
S:
"Tiedäksä mikä olisi aika siistiä. Jos noissa tyhjissä neliöissä..."
A:
"... olisi R-kirjaimet kuten Rossi."
Sampalla oli hetken häkeltynyt ilme mutta tätä tapahtuu aina silloin tällöin, sitä kun on ollut yhdessä niin kauan tuntuu välillä ajattelevan samanlailla. :D Katsottiin keskustasta hieman kaikkialta eikä tietenkään juuri sellaisia löytynyt mistään, salaa siis menin heti kännykällä nettiin, googlettamalla löysin metalliset hienot kalvosinnapit R-kijaimella ja Samppa oli enemmän kuin onnellinen nämä nähdessään.
Tästä kerroinkin ylempänä, vaikka Samppa ei todellakaan ole mikään unimaskien käyttäjä, hänkin kyllä arvostaa tällaista lennoilla todella paljon.
Ekana halusin hankkia hieman paremmat sukat ja boxerit hääpäivää varten. Ne on ne pienet jutut <3
Viimeisenä oli pieni todella kaunis hajuvesi joka ei ollut mun hankkima, vaan sain paketin ennen häitä jossa oli Atelier Cologne lähettänyt meille kummallekin pienet pullot jossa lukee Bride & Groom. Tämä oli täydellinen pieni lisä miehen lahjaan ja musta pullo sopi täydellisesti jo koko mustaan sisältöön :)
Aloin kyselemään mitä Sam haluisi antaa pohjille lahjaksi ja aika nopeasti inspiraatio kuvien jälkeen oli selvää että siellä pitäisi olla taskumatti, siihen täytettä (kauniin pullon takia Jack Daniel`s) ja illaksi sikari. Pian etsystä oltiin tilattu poikien nimikirjaimilla, mutta ihastuin kuvaan jossa nämä olivat puulaatikossa ja sisällä oli heinää... Eihän siinä mennyt kauan kun olin taas Etsystä tilaamassa tietynlaista heinää Latviasta ja täydelliset laatikot löytyi yllätykseksi hyvään hintaan Bilteman sivuilta.

Responses to Lahjat morsiusneidoille, miehelle ja bestmaneille