Etsin googlen kuvahausta inspiraatiota kutsuihin ja pari tämän tyylistä iski heti silmään, näyttävät, tummat värit ja meidän tyyliset. Näytin Sampallekkin muutamia vaihtoehtoja ja hän heti osoitti samaa kuvaa mitä olin myös katsonut, eli musta kortti jossa hieman foliopainatusta. Tämän jälkeen alkoi tietenkin tuntien googlaus :D En edes muista enää sivustoa josta nämä tilasin koska taisin käydä reilu kymmenen eri sivustoa kauttaaltaan läpi. Hakusanaksi "Wedding invite folio" niin kyllähän niitä löytyi, ulkomailta tietenkin enimmäkseen ja tullitkin näistä piti maksaa.
Tässä oli siis valmis pohja jonka värin sai valita ja folion värin, eli vain se teksti oli tässä valmiina. Musta kultainen yhdistelmä miellytti heti ja vastapainoksi kirjoitin kaikki tekstit valkoisella, takana ollen kaikki tarpeelliset tiedot itse tulevista häistä. Samalla tilasin näille sopivat kuoret, johon pystyi tilaamaan kultaisen folion niiden sisälle.
Yksi asia mikä hiieman ehkä jännitti häissä oli vieraslistan tekeminen ja kutsuminen. Uskoin kyllä että tässä ei olisi mitään epäselvää mutta hääryhmissä oltuani ja vaikka mitä luettuani, on monille tapahtunut samoja juttuja joidenka kuvittelisi olevan aika itsestäänselvyys. Morsiemen tai sulhasen vanhemmat kutsuneet ihmisiä omin päin kohteliaisuuden takia tai koska kaikki kaukausetkin sukulaiset PITÄÄ kutsua tietenkin. Vieraat tuoneet sanomatta avecin, vaikka kutsu on henkilökohtainen. Mummo eikö vaari tule paikalle koska veljen pikkuserkun kaiman koiran ulkoiluttajaa ei kutsuttu jne jne. näitä on kuultu ja luettu. Myös on tullut sukuriitoja ja vaikka mitä älytöntä. Yritin olla heti jääräpäinen asian suhteen koska kuten asia on, tämä on meidän hää, johon me kutsutaan ketä meille on rakkaita, jos joku loukkaantuisi sen takia oikeasti niin se ainakin vahvistaisi asiaa että päätös oli oikea. Vaikka tällaisia pelottavia ajatuksia hieman stressailin niin kaikki meni loistavasti, yllätysvieraita ei tullut, niin kaverit kuin sukulaiset ymmärsivät heti jos heidän uutta poikaystäväänsä yms. ei oltu kutsuttu. :)
Olen tietänyt aina että haluan pienet häät, vaan oikeasti läheisimmät ihmiset. Sanoin tästä heti Sampalle ja olin todella onnellinen kun hän oli 100% täysin samaa mieltä. Niimpä tehtiin "säännöt" ketä kutsuttaisiin, vain lähimmäiset kaverit ja sukulaiset jotka kummatkin ovat tavanneet, sama koskee pariskuntia, eli vain molemmat kutsuttu jos molemmat läheisiä kavereita. Meidän juhlatilassa oli tilaa tasan 42 henkilölle ja kun kirjasin ekaa kertaa kaikki ihan meidän sydänystävät ja lähisukulaiset, tuli niistä tasan 40, kaksi ylimääräsitä paikkaa meni sitten loistavasti valo- ja videokuvaajalle. Kummaltakin tuli suunilleen 10 kaveria ja 10 sukulaista, nimet oli helppo kirjoittaa ylös ja vieraslista oli ihan minuuteissa valmis!
Samalla kun tavallaan tuntui hieman jopa ilkeältä että johonki joutui vetämään rajan ja jättää kutsumatta, pitää näissä asioissa hieman olla epäitsekäs. Sanoinkin Sampalle että nämä on kuitenkin häät, pippaloihin ja vaikka mihin on ihanaa kutsua vaikka ketä, me tunnetaan paljon todella ihania ihmisiä, mutta häät on mulla ainakin todella henkilökohtainen juttu. Se fiilis kun sä tunnet jokaisen vieraan melkein kun omat taskut, keneenkään ei tavitse tutustua ekaa kertaa illan aikana, kaikki vieraista oikeastaan tuntee muutkin vieraan ja se näkyi vahvasti fiiliksessä. Vuosien päästä on ihanaa katsoa kuvia kun sulla on jokaisen kuvassa olevan kanssa ihana muistoja eikä tarvii miettiä että niin mikäs hänen nimi olikaan? Jos ei oltaisi niin kutsuttu vain läheisempiä ihmisiä niin häihin olisi tultu kutsuttua ainakin 15, ellei 20 ihmistä lisää, jolloin fiilis ei olisi ollut niin tiivis ja paikka olisi ollut ihan liian pieni. Joten päätös, vieraat, ihmiset, kaikki oli 6/5.
Häissä oli ihaninta juuri se että sä sait tehdä niistä juuri teidän näköiset ja teidän ehdoilla. Vaikka välillä joutui olemaan hieman itsekäs niin näin sen pitääkin mennä, kun kyseessä on isoin päivä koko elämässäsi ja yksi kallein... :D Voin sanoa että kyllä näiden laskujen ja menojen jälkeen on hieman köyhä olo kun kaikki säästön menneet ja vielä pari laskua tulossa, kaikki oli kyllä jokaisen pienen pennin arvoista.
Olin näihin todella tyytyväinen, yksikertaiset ja samalla näyttävät. Halusin välttämättä tehdä vielä sinetit kirjekuoreen ja siihen tarvikkeet löytyikin Sinellistä ja myös R-kirjain. Pieni kiva lisä ja ai että vaikka oli hidasta puuhaa, niin oli niin tyydyttävää painella näitä kuoriin, vaikka ensin piti aika paljon harjoitella. Minkä verran laittaa vahaa, milloin painaa sineti, miten paljon painaa jne,

Responses to Hääkutsut