Kesää on jo ikävä ja niin myös kesäisiä vaatteita, niimpä pakkasin tuolle reissulle saman verran mukaan kuin parin viikon matkalle ;D
Osa karsiutui valmiiksi jo pois koska huoneita tai bungaloja ei enää edes ollut, oltiin kuitenkin viikon varoitusajalla lähtemässä. Myös karsin heti pois paikat jotka olivat todella kaukana ja matkustus Malesta olisi kallista ja myös 2-3h matka kaiken päälle. Pelkkä pienlentokoneella menopaluu olisi ollut 400-500e luokkaa per henkilö. Seuraavaksi kävin läpi melko lähellä olevat saaret joihin oli n. max tunnin matka jolloin matka tapahtuisi veneellä ja seuraavaksi karsiutui todella kalliit paikat joita myös kyllä riitti. Olihan siellä makeita luxus paikkoja missä 4 yötä olisi ollut jopa 10-20 tuhatta. Kävin kyllä hieman kurkistelemassa koska kyllä hieman kiinnosti mitä tuollaisella hinnalla saa :D
Muutama saari oli enää jäljellä ja Velassaru oli ehdottomasti mielestäni yksi kauneimmista ja siellä oli myös bungalow altaan kanssa, muutenkin koko saari kaikkineen oli saanut loistavia arvosanoja siellä käynneiltä. Tämä on mulle aina tosi tärkeää, sillä harvoin mikään hotelli yms. saa huonoja arvosteluja huvin vuoksi. Hintakaan ei ollut paha, sillä tuolloin hotels.com:issa nuo yöt olivat hyvässä alennuksessa.
SHOES - ADIDAS

Responses to HELSINKI - DOHA - MALE