Luvassa olisi teille iso kuvapläjäys meidän tupareista, eli vuoden 2017 viimeiset kuvat ja lopussa 2018 ensimmäiset. Meillä uusivuosi vietetään aina kotona pienellä porukalla tai kavereille, jotenkin että koirat on mukana ja lähellä on vain tärkeimmät ihmiset. Tämäkään vuosi ei siis tulisi olemaan poikkeus, mutta koska oltiin juuri muutettu, päätettiin että olisi kiva samalla pitää tuparit!!!
Niimpä päätettiin kutsua meille läheisimmät ihmiset ja ai että minkälainen kokoonpano meillä oli. Vanhoja sydänystäviä ja uusia kavereita, joita en voi uskoa että olen pystynyt elämään ilman. Niinpä hieman leivoin ja kokkasin, laitoin kodin kuntoon ja vieraata alkoi saapua kuuden maissa paikalla, Samppa heidän mukana koska työvuoro oli hänelläkin :)
Sitä ennen sain kuitenkin ottaa vihdoin meidän ilmapatjan esille! Kuinka innoissaan tästä voi olla, saatiin tämä Jyskiltä ja mä en ole ikinä omistanut tai kokeillut patjaa joka täyttyy nappia painamalla, eli ei pummausta tai muuta rasittavaa. Oon odottanut että joku jäisi yöksi, koska meillä aika usein joku nukkuu ja no sohva on ihan mukava, mutta ei silti yhtää sama asia kuin sänky ja siihen mahtuu vain yksi. Nyt kuitenkin Saloset jäi nukkumaan ja avasin paketin, töpseli seinää ja nappia ylös, pian siinä oli parisänky. Asia, josta oli liiankin iloinen ja innoissaan.
Tämä päivä mennyt tässä ilmapatjalla Sampan kanssa, se oli sopivasti teeveen edessä, eli katsottiin elokuvaa, syötiin.. Sam osti uuden pelin ja pelattiin sitä melkein koko päivä zombeja ampuen, tällä patjalla tietenkin. Mikä loistava maanantai!

Responses to Vuoden viimeiset ja ensimmäiset