Ainakin me perheen kanssa joku joulu muistetaan myös eläimiä ja joskus tuntuu että ne saavat jopa enemmän lahjoja kuin muut ;D Mustista ja Mirristä löytyy kivoja lahjaideoita
(ostin siellä käydessä pari juttua jo mukaan!)ja myös koirat arvostavat lämpimiä paketteja, joten laadukas takki ei ole myöskään hullumpi lahjaidea! Saatte nyt näistä Feel Active -tuotteesta/talous koodilla UINO -20% alennusta! Alennus on voimassa 13.-20.12.2017
Tämä takkien hankinta ajoittui paremmin kuin hyvin, sillä nyt kun säät alkaa oikeasti kylmenemään niin varsinkin meidän koirat tarvitsevat kummatkin takkia päälle lenkille. Pohjavillaa kun ei löydy kummaltakaan, vaan vatsakin on oikeastaan pelkästään nahkaa, tulee ulkona nopeasti kylmä. Pablollakaan ei ole yhtään kunnon rotsia, sillä vasta nyt se alkaa olla täyskasvuinen eikä enään kauhean paljon kasva, eli nyt sellaisen uskaltaa vihdoin hankkia. :) Sanchollekkin oli ihanaa saada laajempaa valikoimaa, siltä löytyy paksumpi talvitakki joka ei istu kuitenkaan ihan täydellisesti ja huppari ohuempana suojana, joka ei nyt kuitenkaan suojaa kauhean hyvin viimalta ja sateelta.
Varsinkin Sanchon runko on hieman haastava, sillä on todella leveä rintakehä ja vatsan alue on taas todella pieni, en oikein ikinä ole löytänyt hyvää takkia mikä olisi oikean pituinen niin ettei pissiessä osu takkiinsa, mutta mikä ei rintakehästä purista. Siksi ihastuin tämän malliston pariin takkiin jossa vatsanseutua pystyi todella paljon säätämään ja sen asiosta löysin vihdoin hänelle täyellisesti istuvan rotsin(tai pari!). Niimpä pojat sai kummatkin vaatekaapit kuntoon, nyt on takki ja paitaa joka säähän ja tilanteeseen!
Tämä miellytti ensinäkemältä mua eniten, ehkä siksi koska se muistuttaa jotenkin aavituksen bomberia ja kevytuntuvatakin välimuotoa. Malliston ainoa vaate jossa on erilliset hihat ja täten peittää todella hyvin yläkroppaa. Alaosa, hihat ja kauluri venyvää mukavaa materiaalia, selkäosa lämpimästi topattu. Tuon joustavan kankaan ansiosta näki että tässä on koirien oikeasti todella mukava liikkua. Meidän koirat ainakin aavistuksen jäykemmin aina liikuu tai ei esim. kauheasti leiki jos on kunnon takit päällä. Tämä on loistava pikkupakkaisille. Eli tämä puetaan ensin hihoista ja vetoketju lähtee niskasta häntään päin.
Suojaavan kokonaisuuen ansiosta siis lämpö ei karkaa niin helposti sisältä ja lumikaan ei leikeissä pääse niin helposti sisään. Ja koska joustoa löytyy tästä paljon, istui tämä todella kivasti meidän molemmille koirille. Pääntiessä ja jalkalenkit on molemman säädettäviä, myös tämä valkoinen printti joka näkyy tässä ja muissa takeissa, on tietenkin hyvin tärkeä heijastinprintti. :)
Tämä oli toinen suosikkini kuvien perusteella, sillä tämä on ainoa paksumpi takki mallistosta ja tällainen on ollut haussa, mutta tässä toimi kaikki! Kuten alemmasta kuvasta näkyy, Pablon vyötäröstä menee ympäri säädettävä nauha, näin koosta saa täydellisen, kunhan on ensin valinnut oikean pituisen takin. Tämä täytti kaikki mitä Sancho ja Pablo lämpimältä takilta tarvitsee: suojaa todella hyvin rintaa ja reisiä, säädettävä koko, kauluri ja selässä kolo josta saa valjaat hihnaan kiinni.
Tämä parka on suunniteltu pohjoismaiseen talveen aktiivisille koirille. Eli tämä vedenkestävä(!!!) takki pitää lämpimänä myös kylmimpinä päivinä. Tämän materiaalit on valittu huolella parhaista laaduista ja yksityiskohdat tehty harkitusti vaativimpiinkin tarpeisiin. Isoimman eron tässä näin edellisiin paksumpiin takkeihin mitä Sancholla on ollut, ettei tämä juuri rajoita liikumista niin paljon kuin muut. Vaikka kuvissa takahelma on koirilla auki, sen saa myös nepparilla tosi kivasti häänän alle kiinni, myös tuo korkea kaulus oli todella iso plussa, sillä ainakin näiden kahden korvia pitää monesti aina erillisellä hupulla suojata. Thinsulate-toppaus ja villasekoitevuori pitävät koiran lämpimänä kovallakin pakkasella.
Sadetakkeja ei ole kummallakaan ikinä ollut, joten olin ehkä häpeissäni hieman onnellinen että nyt sellaiset löytyy. Kummatkaan ei oikein ole sateen ystäviä(varsinkaan Sancho joka ei melkein suostu liikkumaan silloin eteenpäin)
niin ehkä saadaan näistä hieman tarvittavaa helpotusta. Tämä taivaansininen sävy oli todella kaunis ja malliltaan takki on todella samanlainen kuin edellinen Voss parka. Siihen verrattuna tämä on paljon ohuempi, eikä toista kaulusta ole. Tämä on siis hyvä takki vuodenympäri kun on sateinen keli, kylmimpinä päivinä tämän alle voi laittaa esim. Olso fleecen (lisää tietoa alhaalla).
Takki suojaa ankarissakin sääolosuhteissa ja se on suunniteltu aktiivisille koirille pohjoismaiseen ilmastoon. Vedenkestävä takki pitää lämpimänä ja kuivana jopa pahimmissa kaatosateissa. Tämäkin malli peittää koiran niin, ettei se kuitenkaan rajoita liikkeitä. Materiaalin ansiosta tämä on myös helppo pestä vain huuhtelemalla puhtaaki lenkin jälkeen. Kevyen ja hengittävän verkkovuoren ansiosta takki kuivuu nopeasti. Heijastimia löytyy niskasta, edestä, sivusta ja takaa.
Tämän suhteen erehdyi eniten, mietin että no eihän tällaista ohutta paitaa varmaan tule edes koirien kanssa käytettyä... minä sekä koirat tykästyttiin tähän todella paljon! Ehdottomasti loistava hankinta viileisiin päiviin tai takkien alle vielä lisää lämmittämään, meidän lämpöä hakevat ja välillä tärisevät hauvat jäivät jopa kotona hengailemaan nämä päällä, kun olin päällystakit ottanut vasta pois. Paita on oikeasti todella mukava ja huomaamaton, materiaali on todella venyvää ja mukavaa, nämä ei menoa haitannut ja laittoivat heti myös leikiksi ;D Rinnassa ja pääntienetuosassa ei ole ollenkaan saumoja, tämä saumattomuus lisää joustoa ja mukavuutta sekä tekee pukemisesta ja riisumisesta helpompaa. Tämän ansiosta tuote sopii erinomaisesti myös leveärintaisille koirille.
Myös tuo korkea kaulus on kätevä ja samalla tyylikäs, näistä tuli mieleen sellainen tekninen paita jota käytetään vaatteiden alla. Tämä saa kaikilta isot peukut ja leikeistä näki että nämä olivat ainakin Sanchon ja Pablon suosikit mallistosta.
Viimeisenä monivärinen takki, joka on malliston fleecen ja sadetakin väliltä. Eli loistava valinta kun pelkka fleecelle on ulkona liian kylmä ja ulkona ehkä hieman ripottelee tai on kostea sää. Tämä takki siis pitää tuulta ja hylkii vettä, mutta ei ole kuitenkaan vedenpitävä. Eli aika loistava välikausi takki! Softshell on lämpimämpi, taipuisampi ja hengittävämpi kuin sadetakki. Materiaali ja muotoilu tekevät myös tästä takista erityisen mukavan koiralle. :) Tässä jatkuu myös sama säädeltävyys, niin edessä, keskellä kuin takaa ja myös heijastinta löytyy. Materiaali on jämäkkää mutta oikeista paikoista todella mukavaa ja hieman joustavaa että siinä on mukava liikkua ja lenkkeillä.
Tämän etuosa on suunniteltu niin että eessä on runsaasti tilaa, eli enemmän hihaton malli kuin muuta takit. Myös etuosasta suojaa juuri oikeat kohdat, mutta isompaa kauluria ei ole. Softshellistä on tullut suosittu materiaali urheiluvaatteissa, se on kevyt ja mukautuu kehon liikkeisiin, joustavuus mahdollistaa hyvän liikkuvuuden ja käyttömukavuuden.

Responses to Koirien uudet kuteet