Koska ja flunssa on tehnyt tässä melkein 3 päivää tehtävänsä, saatte videon sijasta nyt kuvallista postausta :) Harmittaa että joudun aika kivaa ideata viikon skipata eteenpäin, mutta keksinkin vahingossa ihan hauskan KauneusKeskiviikko idean. Sain jo jonkin aikaa sitten eräässä pr-tapahtumassa tällaisen naamion testattavaksi ja se on jäänyt tuonne hyllylle odottamaan. Nämä kulpivat naamiot ovat olleet nyt melko pinnalla ja niistä on ainakin hauskoja kuvia näkynyt somessa :D Monilla merkeillä on varmasti erilaisia, mutta multa löytyi tällainen Skin Republic Oxygen Cleanse Face Mask - Bubble Purifying
. En tiedä mistä kaikkialta löytyy, mutta googletuksen avulla esim Yliopiston Apteekista ja hintaa 8euroa.
"Puhdistava kupliva kasvonaamio, joka on tehty lääkehiilestä. Kun naamion kohtaa ilman kanssa, alkaa se kuplimaan ja vaahto sukeltaa syvälle ihoon, ehkäisten epäpuhtauksien syntymisen. Hedelmähapot kuorivat kuolleet ihosoluta tehden ihosta kirkkaan, kuulaan ja tuoden sen luonnollisen hehkun."
+Toimii ja kuplii tasaisesti, varsinkin jos käyttää oikein eikä koira nuolaise jostain kohdasta kuplia pois..
+ Hauska ja todella erilainen kuin tavalliset naamiot, sai illan naurut. Kiva vaikka tyttöjen iltaan!
+ Iho tuntuu todella hyvältä, raikkaalta ja puhtaalta. Tietenkään tuloksista on vaikea sanoa mitään, tätä kun pitäisi paketin mukaan tehdä kerran viikossa.
+ Helppo käyttää kun valmis maski, eikä tuotetta pidä alkaa pyhmikään kaikkialta.
- Melko hintava yhdeksi maskiksi, jos kerran viikossa aina pitäisi 8 euron maski tehdä.
- Kuplien takia maskista tulee hieman painava ja sitä pitää välillä nostella, mutta niin melkein aina tällaisia lappumaskeja.
- Tämä ei tavallaan ole miinus sillä vaahtoa oli tarpeeksi , juuri niin että peitti koko ihon. Mutta olis ollut kyllä ihanaa että vaahtoa olisi super paljon tullut ;D

Responses to KK - Kupliva naamio