Okei ei nyt ehkä ihan, mutta otsikko oli vain niin sopiva mekon värin vuoksi. Vaikka kuvat ja aihe ei oikeastaan liity mitenkään toisiinsa, halusin aiheesta avautua ja pahoin pelkään että tulossa on pitkä postaus.

Teistä monet seruaakin mua snäpissä ja tietää ehkä mistä tässä on kyse. Mutta mä hieman romahdin su-ma välisenä yönä. En ole stressaantunut, töitä ei ole liikaa, elämässäni ei ole mitään vikaa, mutta ihmisten ilkeys ja mun elämään puuttuminen ylitti jotenkin mun sietorajan heti. Se että ihmiset oikeasti yritti vaikuttaa meidän toisen koiran hankintaan, ylitti rajan rajusit. Nämä on asioita jotka ei tule vaan mieleen, asioita josta me ollaan haaveiltu vuosia.

Tiedän että netissä on helppo puhua, arvostella toisia, purkaa omaa oloa huonolla tavalla ja ei ehkä tajua oikeasti joko sen kautta tapahtuvaa harmia, tai sitten vain nauttii siitä. Mua on alkanut ahdistamaan ihmisten ilkeys, katkeruus, kateus, pahuus.. miten jokainen haluaa sen sanoa. Musta on jopa huvittavaa että ihmiset levittelee musta netissä valheita (kuten mooonista muistakin), lietsoo vihaa, yrittää vaikuttaa muiden parisuhteeisiin ja nykyään näköjään jopa mun ihan mun oikeaan elämäänkin. Enkä ole ainoa kohde, voi kun siellä haukutaan naapurin Maijaa, bloggaajista, vloggaajista, juontajista laulajiin. Me olemme hirveitä, pinnallisia, tyhmiä, emme ansaitse sitä ja tätä jne. lista on loputon. Minkälaisia ihmisiä siellä ruudun takana on sitten kirjoittelemassa, kukaan ei ole varmasti hirveä ja on enemmän kuin varaa muita arvostella.

Tiedän että sitä on vaikea joidenkin uskoa, etten ole ärsyttävä itserakas pinnallinen bimbo, mutta olisin mielummin sitä kuin haukkuisin ihmisiä julkisesti netissä ja levitteleisin valheellisia juttuja. En tiedä onko sitä vaikeeta käsittää että mekin olemme ihmisiä, voitteko kuvitella miltä se tuntuisi että netissä koko ajan arvosteltaisiin ei pelkästää sua, mutta jokaista juttua sinussa, miehessäsi/naisessasi, kavereista, asioita jota teet, asioita jota sanot. Kaikesta. En usko että voitte, jos sellaista ei ole tapahtunut. Se on hyvin outo tunne, vaikka yleensä enemmänkin naurettava, kun asioista puhutaan netistä ja yleensä niissä huomaa ettei kukaan edes puhua asiaa tai tiedä asian oikeaa laitaa. Ja tämä on tie jonka olen valinnut, tiedostan sen kyllä hyvin, en ikinä kuvitellut että voisin olla avoin ja jakaa nettiin kaiken itsestäni, olla rehellinen, eikä ihmisillä olisi mitään sanottavaa. Saa puhua, saa haukku, saa arvostella, saa mollata ja nauraa, mutta miksi se pitää tehdä julkisesti? Kun jotain tekee mieli mollata tai keskustella asiasta, mä laitan kavereille viestiä tai puhun Samulin kanssa. Miksi se oikein halutaan tehdä julkisesti netissä? Miten joku voi nauttia siitä.

Mä olen tottunut että mua haukutaan, uskokaa pois se ei ole todellakaan mitään uutta, en kestä sitä että mun elämääni yritetään oikeasti jollain tavalla puuttua tai että mun ystävää loukataan. Voitteko uskoa että ennenkin ihmiset on laittaneet työpaikalle, koululle yms viestiä että älkää ottako tätä ihmistä tai lähettäneet valheellisia palautetta että saisi potkut. Mulle on tämä tapahtunut ennenkin ja tiedän muutaman tapauksen muutenkin. Se että joku tyhmä sähköposti voi pilata jonkun ihmisen tulevaisuuden jos huonosti käy, se ei olekkaan sitten hauska vitsi. Tämä menee jo musta sairaaksi, siis sairasta touhua oikeasti. Tässä ei ole mitään mikä saisi mut ymmärtämään touhun. Haluaisin kovasti sanoa että tämä on kateutta, paskat. Olen mäkin kateellinen ihminen vaikka kenelle, mä en edes ajattele että menisin tekemään mitään tuollaista tai puhuisin netistä pahaa, juoruja levitellen. Vielä kun kyseessä on oikeastaan aina aikuiset, aikuiset ihmiset. Samoissa paikoissa puhutaan koulukiusaamisesta, kaikesta siihen liittyvästä ja kuinka kamalaa se on. En pysty uhkomaan ettei kukaan aikuinen olisi kiusaamista vastaa, mutta miten tämä sitten on eri asia? Netissä on ok kiusata, varsinkin jos toisen elämä on netissä.

 Kuvat ei kerro enemmän kuin tuhat sanaa, ei edes videot. Vaikka niitä katsoo, ei kukaan muu kuin oikesti mun ystävät tunne mua, tiedä mua minkälainen olen ihmisenä, kaverina, tyttöystävänä ja koiran omistajana. Siitä näkyy vain murto-osa. Jos en snäppää salilta, se tarkoittaa heti etten käy salilla. Jos en tee postausta ja snäppään päivän aikana pari minuuttia kotisohvalta, se tarkoittaa että olen sohvalla koko päivä. Jos instani on täynnä kauniita juttuja ja asuja, ole pinnallinen, mun elämä on niin surullista. Sen on oikeasti huomannut, jos jotain ei kerro tai näytä, monet on sitä mieltä ettei sitä tapahdu. Paras oli oikeasti kun joku kerran ihmetteli miksei mun myweek videossa näy kun harrastetaan seksiä Sampan kanssa........ :)) En myöskään käynyt pissalla tai kakalla viikkoon. Okei mä nyt ehkä repesin tälle oikeasti ääneen. Tai ompas surullista kun Sanchoa viedään vaan kerran päivässä lyhyelle lenkille. Kyllä, uskokaa pois että joskus se ei käy ulkona KAHTEEN PÄIVÄÄN kun en siitä snäppää. Aijjaij. Ok ei ihme että jotkut vihaa mua ;,D

Voin sanoa että mua itkettää melkein joka kerta kun puhun tai kirjoitan tästä aiheesta, koska en voi sille mitään että mulla tulee omia kokemuksia mieleen nuoruudesta vaikka ne ei ole menneet netin tasolle, kuten nykypäivänä. Avasin tätä aihetta jo snäpissä, koska mulla oli eilen liikaa sanottavaa. Aloin saamaan viestejä kaikkialle muutama kerrallaan, nettikiusaamisiin liittyen. Noin 99% näistä viesteistä oli ala-ikäisiltä. 

Kuviteltaa te joita on kiusattu enemmän tai vähemmän koulussa, entä sitten kun se jatkuu joko netissä sun omissa somekanavissa, netissä, joissa sun kuviin tullaan huorittelemaan, haukkumään läskiksi, jaetaan pilakuvia, tehdään susta feikkikäyttäjiä jne. Nuorena itsetunto on ihan toinen ja pienimmätkin asiat voi vaikuttaa loppuelämään. Mulla on vaikuttanut siihen että mulla menee hetki että luotan ihmisiin ja jos joku rikkoo mun luottamuksen, ei paluuta enää ole. En pysty tai halua olla kaveri ihmisen kanssa joka tekee jotain, jota ei oikeasti voi täysin antaa anteeksi, jos luottamus ei ole 100% en voi olla täysin oma itseni. Haluan ympärilleni vain ihmisiä joihin voin täysin luottaa ja siksi kaveripiirini onkin pieni ja tiivin, tästä olen kyllä enemmän kuin onnellinen.

Kaikilla on niin nuorena jo kännyt ja some on niin jokaisen arkipäiväistä elämää, niin se vain valitettavasti on. Vaikka esim. instassa/tubessa mulla on 80% seuraajista yli 18-vuotiaita, löytyy sieltä tuhansia nuoria tyttöjä ja poikia joilta sain aivan kauheita tarinoita, mun sydän särkyi uudelleen ja uudelleen. Kiusaaminen on mennyt nykypäivänä ihan eri levelille kuin silloin mun nuoruudessa. Eihän se mitään kivaa silloinkaan ollut, mutta mä en tiedä miten pikku Aino olisi kestänyt, kuten te jotkut joudutte kestää. Melkein jokainen laittoi viestin perään että on kertonut vanhemmille tai opettajalle, kukaan ei usko tai pyörittelee silmiiän, jotkut ei uskalla kertoa. Eikö lapsille pitäisi olla esimerkki, eikä olla itse nettissä kiusaamassa. Miksi olla paha mieluimmin kuin hyvä?

Esimerkkejä on niin erilaisia ja saan joskus kuulla sitä miten mun PITÄISI olla esimerkki nuorimmille jotka mua seuraa, koska nyt en ole sitä. Mun esimerkki kaikille ihmisille on se, että vain sillä on merkitystä että olette sitä mitä haluatte olla, teette mitä te tahdotte, laitatte sellaisia kuvia kuin halutte, meikkaatte niin vähän/paljon kun haluatte, pukeudutte miten haluatte, uskallatte nolata itsenne, uskallatte ottaa riskejä, rakastua, olla iloinen, elää ilman muiden mielipiteitä, olla ystävällinen. Mä en ikinä haluisi muuttaa mitään itsessäni sen takia että jotkut ei tykkää, se on koettu varsinkin blogin alkuvuosina, silloin mä kadotin itseni. Mitä järkeä olla jos ei voi olla sitä minkälainen oikeasti on. Olen satojen tuhansien katseiden alla jatkuvasti, siinä menee pää oikeasti vain sekaisin jos miettisin etten voi meikata näin tai laittaa tällaista kuvaa koska tulee sanomista tai kun jotkut ei tykkää, pakko leikkaa tukka kun se on kuulemma liian pitkä. Mä en olisi silloin Uino, en tiedä kuka olisi tai miksi. En halua rajoittaa itseäni, sehän tässä mulla on aina ollut ideana että olen juuri oma itseni ja avoin. Miksi se on niin kauheata, miksi joidenkin mielestä pitää olla juuri tietynlainen, että ihminen olisi oikeanlainen. Apua kun näitä kysymyksiä on liikaa!

Mulla vaan tekee ihan pahaa. Mun ajatustapa on sellainen että "kohtele muita kuin haluisit itseäsi kohdeltavan" ja vaikka se tietty joskus unohtuu, toi on se mitä oon jo vuosia mun päässä aina toistellut. Siitä ei ole harmia että edes yrittää olla ystävällinen, tai ymmärtäväinen, kohtelias. Oon huomannut kuinka pelkkä hymyily ja muutamat kohteliaat sanat ja ajatustavat oikeasti kohentaa omaa mieltä, kuinka se joskus tarttuu toisiin ihmisiin tai heistä minuun kun on vähän mökö mökö päivä. Mun pieneen pinnalliseen blondiin päähän ei mahdu ihmiset, jotka haluaa pahaa, tahallisesti ja jatkuvasti.

Tiedän että tämä teksi ei varmaankaan auta ketään, muuta mitään, varsinkaan teitä jotka olette musta ja monista muista ihmisistä kirjoitelleet. Siellä varmaan silmät pyörähtää vain syvän huokaksen ja naurahduksen kera, uusi aloitus keskutelupalstalle. Vihaajat vihaa, jotkut on ikuisesti kiusaajia, tai katkeria.. en tiedä. En halua olla ilkeä, mutta mua joskus jopa säälittää. Eihän toi nyt ihan normaalia ole pilata tahallisesti ihmisten elämää, mutta tulee vain mieleen että siellä ruudun takana voi olla vaikka mitä menossa. Voisin silti sanoa että kyllä maailmasta lyötyy miljoona muuta parempaakin harrastusta, jopa netistä!

Kuvat: Davide Gallizio

Onneksi on ystäviä. Onneksi on Samuli ja onneksi on koira joka nuolee kyyneleet. Onneksi näitä vakavia avautumisia tulee harvoin ja onneksi kaikki on nyt kunnossa, vaikka maailma ei ikinä ole.

Harmi että kiusaaminen ei ikinä lopu, oli se sitten miten ja missä tahansa. Harmi ettei ihmiset ymmärrä kuinka sanat satuttavat, harmi ettei ihmiset muutu. Harmi että jotkut käyttää kalliin aikansa niin negatiiviseen asiaa, elämä on lyhyt.