Päätin tehdä kerrankin pääsiäiseksi kunnon ruokaa, ollaanhan asuttu itseasiassa melkein päivälleen 2 vuotta yhdessä ja viimeksi taidettiin syödä jotain pizzaa ;D. Googlailin hetken ohjeita ja päätin tehdä lammasvartaita ja tiedän kuinka Samppa rakastaa uuniperunoita sekä tsatsikia <3 Enää puuttui ruoka-ainekset kaapista ja seuraavana päivänä alkoi sitten kokkaus.
-1 kg lampaan ulkofileetä ja varrastikkuja.
MARINADI
- 1/2 dl oliiviöljyä - 2 rkl sitruunamehua - 2 rkl soijaa - kuivattua minttua - kuivattua timjamia - suolaa - 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
Uuniperunaksi sopii rosamunda-peruna, joista tottakai kannattaa valita mahdollisimman samankokoisia, jotta kypsyvät kaikki yhtä tasaisesti. Pese perunat huolella, että kuorenkin pystyy syödä! Tein perunoihin haarukalla reikiä joka puolelle, jotta uunissa ne ei sitten halkeaisi, hieroin käsin oliiviöljyä ja ripottelin hieman suolaa päälle. Lopuksi folion sisälle ja tunniksi 200 asteiseen uuniin. Loppupuolella kannattaa toki haarukalla kokeilla, onko peruna jo tarpeeksi kypsä. :) Lopuksi puuttuu valmiista perunasta viilto, johon laitoin nokareen voita, mutta sinnehän voi laittaa täytteeksi mitä itse keksiikään.
Kun lihat olivat muutaman tunnin olleet maustumassa, nostin lihat huoneenlämpöön noin tuntia ennen kypsennystä, jotta liha pysyy mureana. Eli ennen perunoiden tekoa nostin lihat viereen ja laitoin varrastikut kylmään veteen vartiksi. Perunoiden teossa meni n.15 minuuttia, eli laitoin lihat tikkuihin ja odottamaan pellille vuoroaan tunnin päästä.
TSATSIKI
-Kokonainen kurkku
-5dl turkin maustamatonta jogurttia
- n. 3-4 rkl tuoretta minttua
- 2 rkl sitruunan mehua
- 1 rkl hunajaa
- 1 rkl oliiviöljyä
- 0,5 tl suolaa sekä valkopippuria
Pilkoin kaikki muut ainekset valmiiksi ja laitoin kulhoon turkin jugurtin. Raastoin kurkun siivilään ja puristin nestettä niin paljon kun pystyi, sekaan kaikki ainekset ja sekoittamaan :)
Ah, tämmöistä ruokaa voisi tehdä paljonkin useammin :) Kokkasitteko te pääsiäisenä mitään ruokaa?

Responses to Pääsiäisateria