The Lunchbox (arvonta)

Pitkästä aikaan olisi taas uutuus elokuvan esittelyä, sekä siihen liittyvää arvontaa :) Kyseessä on elokuva nimeltään The Lunchbox, joka painottuu draamaan ja romantiikkaan. Ensi-ilta onkin jo perjantaina 4.4.

© 2014 Scanbox Entertaiment

Poimittu
Finnkinon sivuilta
:

"Ila (Nimrat Kaur) yrittää tuoda lisämaustetta avioliittoonsa, tällä kertaa kokkaamisen kautta. Hän toivoo, että uusi resepti saisi vihdoin aikaan jonkinlaisen reaktion välinpitämättömässä aviomiehessä. Ila valmistaa erityisen lounaan kuljetettavaksi miehelleen töihin, mutta hänen tietämättään rasia päätyykin toiselle toimistotyöläiselle.

Saajan Fernandes (Irrfan Khan) valmistautuu jäämään eläkkeelle ja samalla jättämään hyvästit Mumbaille, joka on murskannut hänen unelmansa ja vienyt yksi kerrallaan kaikki hänen rakkaansa. Juuri silloin Ila saapuu hänen elämäänsä. Lounasrasioiden mukana kulkevat viestit johtavat pian odottamattomaan ystävyyteen, ja vähitellen Saajanin ja Ilan viestittely muuttuu tunnustuksiksi yksinäisyydestä, katumuksesta, muistoista, peloista ja pienistä iloista. Unelmia päivittäin tuhoavassa suurkaupungissa he molemmat löytävät haaveen, johon takertua. Lounasrasian kulkiessa edestakaisin viestit vievät heidät haavemaailmaan, joka nousee lopulta uhkaamaan todellistakin elämää."

Katsokaa siis traileri ja osallistukaa kilpailuun (päättyy 3.4) kommentoimalla teidän ajatukset fiilikset siitä :) Näin olette näiden kolmen palkinnon arvonnassa mukana:

PÄÄPALKINTO:  The Lunchbox -lounaspurkki, 2 Finnkinon The Lunchbox -elokuvalippua sekä Yogi Tea -pakkaus (maut joko Classic, Sweet Chai tai Licorice Mint).

KAKSI LISÄPALKINTOA : 2 Finnkinon The Lunchbox -elokuvalippua sekä Yogi Tea -pakkaus

Responses to The Lunchbox (arvonta)