Tehtiin aivan mahtava löyty Samulin kanssa ja tämä oli vielä vahinko. Rakastan keinutuoleja, mutta on ollut hyvin vaikeaa löytää sellainen oman näköinen ja ehkä aavistuksen moderni, mutta ei liikaa. Sen kuitenkin pitää sopia hyvin sisustukseen joka on melko modernia ja oikeastaan kaikki keinutuolit ovat maalaisromanttisia muotoilultaan. Olen vain osannut haaveilla sirosta vaaleasta keinutuolista, jossa näkyy ikä ja on pinnaltaan kulutus.. parasta olisi pitkä selkänoja.
Hupsista vaan, kun tulimme maanantai iltana Ikeasta kotiin, ihan yhtäkkiä risteyksessä Samuli kysyi että mentäisiinkö t
uohon liikkeeseen nyt kattoo onko tullut gamecuben ohjaimia?
(pelataan kaveriporukalla ja jo pitkään puuttunut yksi ohjain). Mentiin, ei löytynyt, oliin lähdössä kotiin. No sitten ennen autolle menoa Sam halusi käydä Alepassa ostamassa limua ja mähän siitä innostuin, koska siinä vieressä oli Fida!
Katsottiin vaatteet läpi ja mitään ei löytynyt, mies tahtoi vain kotiin ja mä pakotin sen raukan vielä puolelle missä on huonekalut. Heti meidän edessä oli tämä kaunokainen <3
Se oli oikeasti täydellinen, olin vielä iloinen ettei se ollut valkoinen, sillä tuo oli mustana oikein nätti :) Ja jos haluan, voin käsin hioa tuolin ja maalata uudestaan. Kuten instagramin kuvasta näkyy, istuin on oikeasti kaunis ja kukkainen..... Laitoin hetkeksi siihen vain tyynynpäällisen, mutta myöhemmin ehkä teen nahkaisen päällisen siihen.
Samppa taisi eka ihmetellä miksi niin kovasti
fiilistelintätä ja pyysin häntä istumaan, voi kun mies oli ihan myyty!! Se otti tuoli kainaloon ja kiikutti kassalle innoissaan ;D HAHaa
Mikä kiikkutuolissa kun ne vaan toimii aina? Niitä löytyy jokaiseen makuun, jokaiseen sisustukseen ja niitä on myös helppo tuunailla maalin avulla ja uudella verhoilulla :)
Taas yksi ruksi listaan ja voin lopettaa etsinnän. Oon kyllä nyt tänä vuonna tehnyt parhaimmat löydöt kun en oo etsinyt, ne ovat vain tulleet kohdalleen. Ei ollu 40€ tästä paha ja raha meni vielä oikeaan paikkaan, eli Fidalle, sillä silloin raha menee aina oikeaan osoitteeseen kun siellä shoppailee. Myös kassalla etsin kaikki kolikot lompakon pohjalta ja laitan lippaaseen, hinnatkin ovat kohdillaan eikä turhan korkeita kuten Uffilla...
Vertailin juuri hintoja, uffin nahkatakin olivat 50-100€, tuolla Fidalla aitonahkaiset olivat 10-30 euroa.. huhuh!
Tykkään. Tykkääs tosi paljon! Mitäs mieltä te olette tästä meidän löydöstä, josta on tullut myös ihan mahtava peli tuoli.

Responses to Tervetuloa vanhainkotiin