Tässä perjantain asu, jonka ikuisti Eeva hienosti, vaikka osasin ihmeen hyvin heilua ja riehua kuvissa :) Tää oli niitä päiviä kun lyhyiden hiuksen kanssa oli suuri kriisi, pitkät tukan kanssa on niin helppo olla ja sen taakse piiloutua. Varsinkin tuulisina päinivä ärsyttää, kun hiukset tuulevat suoraan taakse ja näyttää kuvissa ettei hiuksia olisi kuin päälaella. Sitten pitää odottaa että tuuli laantuu.. ottaa muutama kuva ja taas pysäyttää jne jne. Silti tunnen oloni nyt näissä mukavasi ja jopa paremmaksi ilman jatkoja, vaikka minulta päivittäin kysytäänkin laitanko niitä tai miksi en laita.
Näin kaikille voin samaa aikaa vastata; halusin oman päänahan ja hiuksien antaa levätä, 3 vuotta putkeen pidennyksiä on aika kova rasite ja huomasin että hiukseni olivat hyvinkin vahvat ja pitkät päältä (missä ei ollut ikinä pidennyksiä) mutta muista kohdista ei pystynyt sanomaan samaa. Siksi yritän kokonaan päästä tästä pienestä riippuvuudesta eroon, luottaa omiin hiuksiini ja antaa niiden ekaa kertaa kasvaa moneen moneen vuoteen. hyvin on tähän asti nyt mennyt ja etiäpäin mennään! en malta odottaa ensi kesään ja vertailla tähän pituuteen, miten tämä on kasvanut. Varsinkin kun oikeasti mun tukka kasvaa HIITAASSTIIII :D
Päällei vihdoin laitoin ginan aleista aikoja sitten ostetut housut, olen aina hengaillut noissa kotona, laittanut kauppaan yms, mutten ole koonnut niiden ympärille asua ja lähtenyt kaupungille. Noi on niin mukavat!
Takki ja paita /Zara
Housut / Gina Tricot
kengät / Sarenza
laukku / Furla
Kaulakoru / glitter saatu
Kello / Guess

Responses to Mustavalkoista ja ripaus sinistä