à la Uino

 

Oon 21 vuotias ja tajusin eilen, etten oo IKINÄ tehnyt kotona pizzaa itse alusta loppuun. Monesti isiä auttanut, mutta hän on tehnyt pohjan ja minä vain tehnyt täytteet. Niimpä sain eilen illala idean, että nyt lauantaina tekisin ekaa kertaa mulle ja Samulille oma tekemät pizzat ;) ei pitänyt muuta kuin googlata hyvä pizzapohja ja työrmäsinkin heti ensimmäisenä tähän respetiin. Eli eikun kauppaan ostamaan aineksia !

Itse pohjasta multa puuttui vain tuo kuivahiiva, eli tein taikinan äkkiä, sillä sen piti kohota 2h. Itse kyllä jaksoin odottaa vain 1,5h sillä oltiin molemmat pidetty nälkää aika monta tuntia jo ;D

Kun taikina kohosi, tein lihat valmiiksi ja pilkoin kasvikset. Samulill tein jauhelihaa texmex mausteilla ja itselleni kanaa jonka maustoin currylla ja mustapippurilla <3 Kun taikinat olivat kohonneet kaksinkertaisiksi, muotoilin ne hyvin ohuiksi ja asetin pellille. ensin laitoin todella ohuesti tomaattipyreetä ja Samulille tomaatin paloja.

Itselleni isoja tomaatteja <3 nam!

Mussun pizzassa oli tomaatin jälkeen mozzarella viipaleita, maustettua jauhelihaa, punasipulia, basilikaa. Vain 5-6 minuuttia uunissa ja pohja oli hieman kohonnut, rapea ja juustot sulaneet. Päälle laitoin rucolaa ja tulista kastiketta :)

Kyllä miehelle kelpas! (keskeytin sen ruokailun kun halusin ottaa kuvan.. pizzasta oli yhtäkkiä jo kadonnut puolet)

Omaan pizzaan myös mozzarellaa, maustettua kanaa jonka piloin pieniksi suikaleiksi, tuoretta ananasta, basilikaa ja päälle rucolaa!

Vaikka aina toisten tekemä ruoka maistuu paremmalta ja en ole mikään kokki, niin tuo oli kyllä parasta pizzaa moneen vuoteen <3 Pystyi niin helposti tehdä oman makunsa mukaan ja tuoreiden aineksien ansiosta pizzan jälkeen oli todella kylläinen, eikä sellainen turvonnyt ja älkö mikä mulla tulee AINA tilauspizzoista.

Responses to à la Uino