Avocado-bacon-egg toast


Ruokaohjeita ei tänne olekkaan hetkeen tullut, mutta nyt tulee sellainen ja äärimmäisen helppo, ehkä tylsä, mutta super hyvä. Nämä on jääneet meidän mieleen häämatkalta, vaikka itse ei saa ihan niin tuoreen ja hyvän makuisia leipiä aikaiseksi kuin Tulumilla, pääsee näillä tarpeeksi lähelle. 


Ihmeellistä ohjetta tähän ei tule, sillä jo pelkästä kuvasta näkee mitä näihin tulee. Leipää, avokadoa, kananmunia, halutessaan pekonia ja halutessaan alle myös tuorejuustoa. Itse tykkään näistä paljon enemmän ilman tuorejuustoa, kun taas mies tykkään sitä ehdottomasti laittaa. Tärkeinä näissä on hyvät raaka-aineet kun niitä on niin vähän, käydään kerran kuukaudessa hakemaan aamulla kunnon tuore leipä, hieman pehmeät avokadot ja muut tarvittavat ainekset. 

*
OHJEET

1. Laita vesi kiehumaan sen verran että se peittää munat, lisää sekaan suolaa ja lisää lusikalla 1 kananmuna per. leipä. Laita ajastin päälle ja kiehauta huoneenlämpöisiä kananmunia tasan 4min 30sek. Kaada vesi pois ja laita kananmunat jääkylmään veteen jäähtymään muutamaksi minuuteiksi.

2. Avaa 1 iso avokado per. 2 leipää, murskaa esim. haarukalla tasaiseksi levitteeksi. 

3. Kuumenna pannu pekoneille, paista 2 pekonia leipää kohden. Nosta valmiit pekonit sivuun lautaselle ja laita samalle pannulle missä pekonin rasvat ovat, paksut leivän palat. Paista molemmilta puolilta rapeiksi.

4. Levitä halutessasi ensim hieman tuorejuustoa leivälle, avokaadoa, pekonin palat, kuori kananmuna kylmän veden alla ja halkaise varovasti leivän päällä. Päälle tuoretta mustapippuria ja valmis!

Responses to Avocado-bacon-egg toast