Mulla oli taas hetken postin auki, kuten silloin kovasti pyysitte ja ai että teiltä tuli niin ihania kirjeitä, piirroksia ja vaikka mitä. Kävin niitä videon jälkeen oikein kunnolla läpi ja kyllä taas hymyilyttää <3 Kiitos taas kaikille ja jo nyt monet kyselee milloin posti avautuu, veikkaan että vasta jossain lähemmäs kesällä, mutta pian sekin tulee (toivottavasti ).

Tänään on mun synttärit ja kyllä, mä täytän 24! Apua, tuo ikä alkaa kuulostaa jo siltä, että voisin olla aikuinen ja kypsä, hieman vakava ja tosissaan kaiken suhteen... :D Mutta ei, mä en ole edelleenkään mitään näistä ja ikä on aina vain numero. Mä aijon pysyä samanlaisena ja omanaitsenäni, vaikka joidenkin mielestä olen ehkä holtiton tai lapsellinen. Mielummin näin kuin tylsä ja vanha.

Ihmisiä on erilaisia ja mun mielestä pitää taas olla hieman

"holtiton ja lapsellinen"

jotta elämä olisi asteen helpompaa, hauskempaa ja rennompaa. Ikäkriisiä ei ole eikä näy, mä tykkään vanheta, sillä vuosi vuodelta musta tuntuu että uskallan olla enemmän omaitseni ja tiedä mitä oikeasti haluan. Se tuntuu mahtavalta! 

Pieni mustatukkainen Uino 16-vuotiaana, tämä oli yksi asukuvistani alkuajoilta. Olin kymppiluokalla ja todella epävarma, yksinäinen ja tuntui etten tuntenut itseäni lainkaan. Onko täällä ketään joka on täältä asti seurannut jo tätä blogia :D ? 

Näissä olin muistaakseni jo 18-vuotias, kävin Pasilassa Helpassa pa-ka koulua ja myös tukan vaalentaminen oli silloin se juttu. Tämä oli sitä aikaa kun niitit alkoivat tulla elämääni, tuunailin paljon niillä vaatteita sekä asusteita :) Tykkäsin todella olla koulussa ja rakastin pukeutumista, mutta muistan kyllä että oikein tiennyt tyyliäni ja makuani aina. Joskus olin hieman pinkissä mekossa, joskus gootti kengissä jne. 

Tämä oli niitä aikoja kun aloin ekaa kertaa pitää pidennyksiä ja rakennekynsiä, ne vain olivat mun juttu silloin ja no... ovat edelleen :) 

Ruskea tukka tuli yhtäkkiä kuvioihin n. 19-vuotiaana ja siinä pystyyiinkin n.3 vuotta vaikka sen sävy vaihteli aina. Oli punainen, raidotettu, ombre jne. Ruskea tukka oli ihan super ihana, vaikkei se tuntunut yhtään omalta. Mutta jotenkin vaihtelu virkisti :)

Tämä oli hieman erilaista aikaa, kun päätin ottaa jatkot pois ja olin n.10kk omalla tukalla, joka teki sille varmaan ihan super hyvää muutenkin :) Mutta mä en suunilleen edes tunnista itseäni noista kuvista, tyyli ei jotenkin tunnu yhtään omata, tämän ajan kuvissa näki välillä että mulla ei ollut yhtään hyvä olla kameran edessä. Tuo taisi olla myös sitä aikaa kun olin hieman turvonnut, eikä sekään tehnyt hyvää itsetunnolle. Muistan kun mietin pitkään että haluaisin taas pitkät hiukset, mutta niin moni oli täälläkin mun "oman lyhyen tukan" puolella, etten tavallaan uskaltanut laittaa taas jatkoja.

Jossain vaiheessa tulin järkiini ja ajattelin että oma keho, mun päätökset. Haluan tukan takaisin ja siinä sitä mentiin :) Hassua, mutta uskokaa älkää, joskus tollaisetkin päätökset tuntui isoilta kun mietti ekana että

"mitähän muuta ajattelee tästä?"

Pitkä tukka oli taas takaisin ja taas alkoi myös se oma tyyli löytymään. En oikein tiedä mitä tuolloin tapahtui akaisemmin, mutta muistan kun olo oli todella epävarma, en halunnut edes pukeutua ja lähteä ulos, tuntui etten tuntenut itseäni. Tästä kuvasta eteenpäin muistan, että fiilis on ollut ihan erilainen, siis kaiken suhteen :)

Vielä kun tukka vaalennettiin oman värisekseen, löysin oman tyylini taas, aloin pikkuhiljaa urheilemaan ja laittamaan elämää kuntoon kaikin tavoin :) Olo on vihdoin taas tyyni ja tuntuu että kaikki on hyvin, kun asenne elämään on hieman erilainen.

Pakko sanoa että olen tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan. Nautin aina pienistä asioista, kuuntelen aina ensin itseäni, en todellakaan enää muiden mielipitetä ja sitten ne tietynlaisetkin kommentit oikeasti lentää vain toisesta korvasta ulos. Sitä olen tehnyt liian monta vuotta ja se vaikuttaa todella paljon. Olen uskaltanut tehdä pieniä asioita, mitkä tuntui joskus todella isoilta päätöksiltä sen vuoksi, mitä muut juuri siitä ajattelee. Esimerkiksi kuten olen jo kertonut

(en kyllä postauksessa, mutta somessa ja kommenteissa)

että otin muutama kuukausi sitten huuliin täytettä. Ja no... ei varmaan kyllä tule yllätyksenä, kyllähän sen kuvistakin huomaa, enkä mä ole tätä peitellyt mitenkään. :) Mua ei vaan enää hävitä, pitää uskaltaa uskaltaa.

Olin tuosta haaveillut melkein 7 vuotta. En uskaltanut, en vain voinut. Koska niiiin monella on siitä todella jykkä ja negatiivinen mielipide, vaikkei se vaikuttaisi mitenkään heidän elämääsä. Minua pelotti, ahdisti, en halunnut että minua haukuttaisiin taas uudesta asiasta ja osoteltaisiin pinnalliseksi bimboksi jne. Jee. Voisin tehdä tästä joskus postausta huulista, mitä en olisi uskonut ikinä sanovani tai edes julkisesti kertovani. Mutta noh.. faktahan on, että todella monella naisella jopa on jo täytettä huulissaan tai harkitsee ottavansa, mutta kukaan ei uskalla puhua, edes kavereilleen. Tästä ollaan niin hys hys enkä oikein ymmärrä miksi se sellainen asia mitä pitäisi hävetä. Se aina on kuitenkin sellaista, joka häviää huulistakin, se ei ole ikuista. Kuten pidennykset, mä voin ottaa ne pois milloin halua. Miksi niistä pitää olla sitä tuota ja tätä mieltä.

Olen aina sanonut, että kun mulle merkitsee eniten se, minlälainen mä olen ihmisenä ja sisältä. Mun hiukset, huulet, kynnet ei tee musta huonompaa ihmistiä, sillä ne ei muuta mun sydäntä millään tavalla.

Muistakaa olla rohkeita ja kuunella omaa ääntä muiden sijasta. Se on tärkeintä mitä mieltä sinä olet itsestäni :) Nyt on edessä uusivuosi ja vanhempi (muttei yhtään järkevämpi) Uino.