#UinonPolttarit

Nyt ollaan palattu häämatkalta ja vaikka otin koneen mukaan työjuttuja varten, en kyennyt tekemään yhtään postauksia tai muuta suurempaa jossa oikeasti tarvitsee aikaa ja myös fiilistä kirjoittaa. Ehkä ihan hyvä vain, koska häämatka on kuitenkin häämatka ja oli ihana olla kunnon lomafiiliksessä, häähumussa ja vain rentoutua. Tuntui että rentouduin aluksi kaiken hässäkän jälkeen niin paljon että varsinkin kirjoittaminen tuntui ihan mahdottomalta idealta, joten päätin sitten lomailla toden teolla (okei jos paria pientä työjuttuja, sähköposteja ja jatkuvaa kuvailua ja videokuvailua ei lasketa). Tämä oli hyvä päätös vaikka samalla hieman harmitti etten tänne tulisi mitään päivittämään kahteen viikkoon... mutta kirjaimellisesti harmitti muutaman sekunnin ajan kunnes tajusin olevani Meksicon Tulumissa palmujen alla elämäni miehen kanssa. :D

Täällä kuitenkin ollaan, nyt alkaa pamahdella juttuja ennen häitä ja itse häistä. Nämä eivät tule olemaan pakolta edes missään järkevässä järjestyksessä, vaan teen aika paljolti fiilispohjalta.

Aloitetaan kuitenkin polttareista, jotka järjesti mulle mun 4 ihanaa todella rakasta kaasoa. Mulla on elämässäni pari kourallista todella rakkaita ihmisiä, joista nämä neljä ovat kaikki eri tavalla mun parhaitakavereita. Jouduin yhdessä vaiheessa miettimään onko se mahdollista olla NELJÄ parastakaveria, mutta kyllä asia taitaa olla näin, en pääse siitä yli enkä ali. Silloin kun aloin miettimään ketkä haluan ehdottomasti vierelleni alttarille, nämä naiset tulivat kaikki heti mieleeni, en olisi ikinä voinut valita yhtä tai kahta.

Vasemmalla näkyy ihana Emma, joka ei Suomessa pysyvästi ole asunut hetkeen vaan opiskelee ulkomailla... muutaman kerran olen uhannut passin napata ja polttaa, mutta ehkä mä vielä kestän. Tutustuttiin reilu neljä vuotta sitten Samuelin kautta, jonka kaveri itseasiassa Emma oli eka (ja on edelleen!) mutta mäkin rakastuin täysin tähän höppänään tyttöön ensi näkemästä ja vaikka hän kaukana onkin aina, se ei ole meitä hidastanut eikä rakkautta vähentänyt. Siitä tietää että kyseessä on tosi ystävyys kun näet toisen puolen vuoden jälkeen aina ja tuntuu ettei mikään olisi muuttunut. Onhan se myös ihanaa seurata vierestä kun toinen uskaltaa ottaa ja lähteä tuntemattomaan toteuttamaan unelmiaan <3 Vuodesta toiseen jaksetaan yhä katsoa samoja Frendien jaksoja ja syödä liikaa herkkuja, se on se meidän juttu.

*

Tokana rivissä reisoo Sarah jonka tapasin RapunzelOfSwedenin kautta, jonka avajaiset oli reilu pari vuotta sitten. Tästä ei mennyt kauaan kun mulla oli liikkeeseen eka aika ja neiti Sarah joutuin mun kampaajaksi sitten. Joutui sana sen takia, koska häntä ehkä taisi hieman pelottaa, kun olin maininnut aikaisemmin että olen tukan kanssa erittäin tarkka ja haluan ihmisen joka osaa vaaleata hiusta käsitellä (itse kampaajana tiedän ettei se ole mikään helpoin juttu) Parin käynnin jälkeen taidettiin jo hengailla kahdestaan, koska meissä oli yllättävän paljon samaa ja en voinut vältellä sitä kuinka loistavasti meillä klikkasi! Oon monesti ekana ihmisten kanssa hieman pidättäytyväinen tai mietin mitä sanon, Sarahin kanssa tätä ongelmaa ei ole, vaikka ehkä kahdestaan sitä joskus tarvittaisiinkin, mun ihana kreisi tyttö joka lähtee mukaan kaikkeen. Jollain tavalla tuntuu että olen saanut elämääni pikkusiskon joka on samalla mun parasystäväni <3 + oot mun woman crush

*

Mun jälkeen oikeella on tuleva mama Lotta, jonka itseasiassa tapasin vain pari kuukautta Emmaa aikaisemmin. Lotta oli bloggaaja myös, joten oltiin samassa pr-tapahtumassa jossa hän tuli mulle puhumaan ja kiittämään blogistani joka innoitti häntä aloittamaan omansa. Lotassa oli sitä jotain, en ollut silloin todelllllakaan mikään rohkein tai sosiaalisin ihminen, mutta hän jäi todella vahvasti mun mieleen, että se jäi ihan häiritsemään. Koska tiesin hänen lukevan blogiani, mainitsin postauksen lopussa hänen tuntomerkit ja hieman creepysti vielä että

"olisi kiva tutustua"
. Lotassa on vain sitä jotain, hänen puhetyyli, energia, kaikki on jollain tavalla todella rauhallista ja kaunista, VAIKKA sieltä sisältä kumpuaa myös se sairas huumori ja huonot jutut kaiken vastapainoksi. Mun kaveri ei vaan pysty olla jos näistä ei löydy, en voi olla yksin huonoin juttuineni... Oon myös ehkä maailman onnellisin, sillä musta on tulossa tämän tulevan äidin tyttären kummitäti!

*

Vikana rivissä ja näistä tytöistä vanhin kaverisin eli ihana pieni ananasraasteeni Sini. Kuten hän sanoikin, hän oli häissäni mun something blue :D Ollaan taidettu tavata ekan kerran... 6 vuotta sitten? Tämä oli niitä aikoja kun olin oikeasti todella sulkeutunut vielä, enkä monesti esittäytynyt uusille ihmisille koska olin niin peloissani koko tilannetta vaikka ulkoapäin se näytti vain siltä että olen vain ihan nokkapystyssä ja enemmänkin ilkeä. Tavattiin silloin tällöin blogitapahtumissa ja alettiin kunnolla juttelemaan kun Sini alkoi tekemään mun ripsiä BlueLagoonissa aikoinaan. Jännästi siinä kun käy samalla ihmisille kuukaudesta toiseen tulee todella paljon puhutta asioista, huomattiin samat kiinnostuksen kohteet ja hiljalleen mekin alettiin näkemään enemmän ja enemmän. On ihanaa että vierellä on ihminen joka tekee täysin samaa työtä kun sinä, joka ymmärtää ja osaa auttaa, tukea, mitä ikinä tarvitseekaan. Tästä vahvasta naisesta saan monesti  myös vahvoja ihania isosiskoviboja, enkä osaisi kuvitella elämääni ilman häntä <3

[caption id="attachment_42587" align="aligncenter" ] Olin tosiaan vihjaillut aika vahvasti että olisi mahtavaa ihan ulkomaille lähteä irroittelemaan, onhan ne polttaritkin vain kerran ja halusin vierelleni vain morsiusneidot, että fiilis olisi tiiviimpi. Tytöt olivat ylittäneet itsensä täysin! alusta alkaen kun mun tultiin yllättää, pieniä yksityiskohtia myöten, miten multa salailtiin asioita ja ylläreitä tuli koko ajan. Tuntui että olin enimmäkseen matkan ajan suu välillä ihan auki.[/caption]

Malta oli niiin kaunis ja sopiva paikka polttareille. Sanottiinkin monesti että tänne ei ehkä tulisi miehen kanssa romanttiselle matkalle, mutta tällaiselle kaveriporukan reissulle tämä oli ihan nappivalinta. Yksi paras paikka oli ihana BlueLagoon jossa vesi oli ihan älyttömän kirkasta. Tämän paikka oli niin kaunis vaikka se myös kuhisi ihmisistä, mutta eihän se menoa haitannut ollenkaan. Sinin kanssa hetkeksi mentiin maille kiertelemään ja tietenkin ottamaan kuvia, mutta enimmäkseen tuli vedessä uitua ja laivan kannella otettua aurinkoa.

Tämän aamupalan nimi on tasapaino, hedelmien lisäksi yksi donitsi ;)  Bride to Be

Tämä matka sai ekan kerran kunnon hääfiiliksen tulemaan, että tämä on oikeasti tapahtumassa! Oli myös outoa että musta huolehdettiin koko ajan ja asiat oli järjestetty, vaikka yleensä itse olen se joka tykkää nämä asiat tehdä. Ihan hauskaa vaihtelua <3 Kiitos miljoonasti Sinille, Lotalle, Sarahille ja Emmalle ikimuistoisesta matkasta, josta te teitte täydellisen.



Hääkutsut

Etsin googlen kuvahausta inspiraatiota kutsuihin ja pari tämän tyylistä iski heti silmään, näyttävät, tummat värit ja meidän tyyliset. Näytin Sampallekkin muutamia vaihtoehtoja ja hän heti osoitti samaa kuvaa mitä olin myös katsonut, eli musta kortti jossa hieman foliopainatusta. Tämän jälkeen alkoi tietenkin tuntien googlaus :D En edes muista enää sivustoa josta nämä tilasin koska taisin käydä reilu kymmenen eri sivustoa kauttaaltaan läpi. Hakusanaksi "Wedding invite folio" niin kyllähän niitä löytyi, ulkomailta tietenkin enimmäkseen ja tullitkin näistä piti maksaa.

Tässä oli siis valmis pohja jonka värin sai valita ja folion värin, eli vain se teksti oli tässä valmiina. Musta kultainen yhdistelmä miellytti heti ja vastapainoksi kirjoitin kaikki tekstit valkoisella, takana ollen kaikki tarpeelliset tiedot itse tulevista häistä. Samalla tilasin näille sopivat kuoret, johon pystyi tilaamaan kultaisen folion niiden sisälle.

Yksi asia mikä hiieman ehkä jännitti häissä oli vieraslistan tekeminen ja kutsuminen. Uskoin kyllä että tässä ei olisi mitään epäselvää mutta hääryhmissä oltuani ja vaikka mitä luettuani, on monille tapahtunut samoja juttuja joidenka kuvittelisi olevan aika itsestäänselvyys. Morsiemen tai sulhasen vanhemmat kutsuneet ihmisiä omin päin kohteliaisuuden takia tai koska kaikki kaukausetkin sukulaiset PITÄÄ kutsua tietenkin. Vieraat tuoneet sanomatta avecin, vaikka kutsu on henkilökohtainen. Mummo eikö vaari tule paikalle koska veljen pikkuserkun kaiman koiran ulkoiluttajaa ei kutsuttu jne jne. näitä on kuultu ja luettu. Myös on tullut sukuriitoja ja vaikka mitä älytöntä. Yritin olla heti jääräpäinen asian suhteen koska kuten asia on, tämä on meidän hää, johon me kutsutaan ketä meille on rakkaita, jos joku loukkaantuisi sen takia oikeasti niin se ainakin vahvistaisi asiaa että päätös oli oikea. Vaikka tällaisia pelottavia ajatuksia hieman stressailin niin kaikki meni loistavasti, yllätysvieraita ei tullut, niin kaverit kuin sukulaiset ymmärsivät heti jos heidän uutta poikaystäväänsä yms. ei oltu kutsuttu. :)

Olen tietänyt aina että haluan pienet häät, vaan oikeasti läheisimmät ihmiset. Sanoin tästä heti Sampalle ja olin todella onnellinen kun hän oli 100% täysin samaa mieltä. Niimpä tehtiin "säännöt" ketä kutsuttaisiin, vain lähimmäiset kaverit ja sukulaiset jotka kummatkin ovat tavanneet, sama koskee pariskuntia, eli vain molemmat kutsuttu jos molemmat läheisiä kavereita. Meidän juhlatilassa oli tilaa tasan 42 henkilölle ja kun kirjasin ekaa kertaa kaikki ihan meidän sydänystävät ja lähisukulaiset, tuli niistä tasan 40, kaksi ylimääräsitä paikkaa meni sitten loistavasti valo- ja videokuvaajalle. Kummaltakin tuli suunilleen 10 kaveria ja 10 sukulaista, nimet oli helppo kirjoittaa ylös ja vieraslista oli ihan minuuteissa valmis!

Samalla kun tavallaan tuntui hieman jopa ilkeältä että johonki joutui vetämään rajan ja jättää kutsumatta, pitää näissä asioissa hieman olla epäitsekäs. Sanoinkin Sampalle että nämä on kuitenkin häät, pippaloihin ja vaikka mihin on ihanaa kutsua vaikka ketä, me tunnetaan paljon todella ihania ihmisiä, mutta häät on mulla ainakin todella henkilökohtainen juttu. Se fiilis kun sä tunnet jokaisen vieraan melkein kun omat taskut, keneenkään ei tavitse tutustua ekaa kertaa illan aikana, kaikki vieraista oikeastaan tuntee muutkin vieraan ja se näkyi vahvasti fiiliksessä. Vuosien päästä on ihanaa katsoa kuvia kun sulla on jokaisen kuvassa olevan kanssa ihana muistoja eikä tarvii miettiä että niin mikäs hänen nimi olikaan? Jos ei oltaisi niin kutsuttu vain läheisempiä ihmisiä niin häihin olisi tultu kutsuttua ainakin 15, ellei 20 ihmistä lisää, jolloin fiilis ei olisi ollut niin tiivis ja paikka olisi ollut ihan liian pieni. Joten päätös, vieraat, ihmiset, kaikki oli 6/5.

Häissä oli ihaninta juuri se että sä sait tehdä niistä juuri teidän näköiset ja teidän ehdoilla. Vaikka välillä joutui olemaan hieman itsekäs niin näin sen pitääkin mennä, kun kyseessä on isoin päivä koko elämässäsi ja yksi kallein... :D Voin sanoa että kyllä näiden laskujen ja menojen jälkeen on hieman köyhä olo kun kaikki säästön menneet ja vielä pari laskua tulossa, kaikki oli kyllä jokaisen pienen pennin arvoista.

Olin näihin todella tyytyväinen, yksikertaiset ja samalla näyttävät. Halusin välttämättä tehdä vielä sinetit kirjekuoreen ja siihen tarvikkeet löytyikin Sinellistä ja myös R-kirjain. Pieni kiva lisä ja ai että vaikka oli hidasta puuhaa, niin oli niin tyydyttävää painella näitä kuoriin, vaikka ensin piti aika paljon harjoitella. Minkä verran laittaa vahaa, milloin painaa sineti, miten paljon painaa jne,