Sifonki trenssi

 

Uusi paksu, mutta kevyt ja pitkä sifonkinen trenssi tuli hankittua bikbokista erään työpäivän päätteeksi. En pystynyt enää vastustamaan

himoani
sitä kohtaan ja halusin sen itselleni! Se on ihanan ohut, niin menee myös näillä hieman lämpimämmillä säillä :) 

 Mitäs tykkäsitte hieman tylsästä, mutta ainakin itselleni mieluistasta asusta?

 


Pääsiäisateria

Päätin tehdä kerrankin pääsiäiseksi kunnon ruokaa, ollaanhan asuttu itseasiassa melkein päivälleen 2 vuotta yhdessä ja viimeksi taidettiin syödä jotain pizzaa ;D. Googlailin hetken ohjeita ja päätin tehdä lammasvartaita ja  tiedän kuinka Samppa rakastaa uuniperunoita sekä tsatsikia <3 Enää puuttui ruoka-ainekset kaapista ja seuraavana päivänä alkoi sitten kokkaus.

Ensin oli aamulla luvassa marinadin teko ja tämä riitti mainiosti karistan ulkofileeseen mitä meillä oli melkein kilo.

-1 kg lampaan ulkofileetä ja varrastikkuja. 

MARINADI

- 1/2 dl oliiviöljyä - 2 rkl sitruunamehua - 2 rkl soijaa - kuivattua minttua - kuivattua timjamia - suolaa - 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

 

Kaikki ainekset sekaisin isoon kulhoon, johon mahtuu myös lihan palat. Kun marinadi on valmista, leikkasin lihan oikean kokoisiksi paloiksi ja sekoitin huolella. Astia kylmään muutamaksi tunniksi maustumaan :)

Päivällä alkoi sitten kunnon kokkaus ja ekana oli vuorossa uuniperunat, joita tein itseasiassa elämässäni ensimmäistä kertaa. Enkä tiedä miksi, koska rakastan niitä ja maailman helpointa tehdä!

Uuniperunaksi sopii rosamunda-peruna, joista tottakai kannattaa valita mahdollisimman samankokoisia, jotta kypsyvät kaikki yhtä tasaisesti. Pese perunat huolella, että kuorenkin pystyy syödä! Tein perunoihin haarukalla reikiä joka puolelle, jotta uunissa ne ei sitten halkeaisi, hieroin käsin oliiviöljyä ja ripottelin hieman suolaa päälle. Lopuksi folion sisälle ja tunniksi 200 asteiseen uuniin. Loppupuolella kannattaa toki haarukalla kokeilla, onko peruna jo tarpeeksi kypsä. :) Lopuksi puuttuu valmiista perunasta viilto, johon laitoin nokareen voita, mutta sinnehän voi laittaa täytteeksi mitä itse keksiikään.

Kun lihat olivat muutaman tunnin olleet maustumassa, nostin lihat huoneenlämpöön noin tuntia ennen kypsennystä, jotta liha pysyy mureana. Eli ennen perunoiden tekoa nostin lihat viereen ja laitoin varrastikut kylmään veteen vartiksi. Perunoiden teossa meni n.15 minuuttia, eli laitoin lihat tikkuihin ja odottamaan pellille vuoroaan tunnin päästä.

Perunat ulos ja tikut tilalle, aste olin myös 200 astetta, mutta laiton uunin grillivastukselle. Käänsin vartaita kolme kertaa, kunnes lihasta irtosi painamalla hieman lihanestettä.

Nyt puuttui enää tsatsiki ja muistin ainekset, mutta en yhtään määriä :D Googlettamalla löytyikin tsatsiki resepti jonka laitoin tänne muutama kk sitten.. Se oli tosi hyvää, eli samalla kaavalla jälleen!

TSATSIKI

-Kokonainen kurkku

-5dl turkin maustamatonta jogurttia

- n. 3-4 rkl tuoretta minttua

- 2 rkl sitruunan mehua

- 1 rkl hunajaa

- 1 rkl oliiviöljyä

- 0,5 tl suolaa sekä valkopippuria

 

Pilkoin kaikki muut ainekset valmiiksi ja laitoin kulhoon turkin jugurtin. Raastoin kurkun siivilään ja puristin nestettä niin paljon kun pystyi, sekaan kaikki ainekset ja sekoittamaan :) 

Hieman pääsiäislimppua (joka sopi tsatsikin kanssa tosi hyvin) ja pöydällä oli juuri puhjennut narsissi kukkaan :)

 

Ah, tämmöistä ruokaa  voisi tehdä paljonkin useammin :) Kokkasitteko te pääsiäisenä mitään ruokaa?