Hameen sijasta housut

Asukriiseily alkoi kevyesti joku kuukausi ennen Aussie gaalaa, vaikka päätin kyllä heti että mähän en jaksa jonkun asun takia alkaa stressaamaan. Päätin myös etten laittaa päälle hametta tai mekkoa, sillä niissä on aina mulla loppujen lopuksi melko tukala olla. Halusin pystyä olla oma itseni, pystyä hieman tanssia ja riehua, mutta silti jotenkin tyylikäs niin, että oma tyylini tulee esiin. Törmäsin eräässä pr-toimistossa tähän ihanaan pitkään toppiin, jossa oli todella syvä kaula-aukko ja itse materiaali ja istuvuus olivat täydellisiä. Silloin palat loksahtivat paikoilleen! Koska kaula-aukko oli avara, piti laittaa muuten ihoa piiloon.... Tuon jakun olin tilannut muuten vain joku viikko sitten (tuon mahtavan kuosin takia) ja pian olikin paketti postissa. Sormet ristissä toivoin sen olevan yhtä ihana myös luonnossa, sillä se olisi ehkä täydellinen topin kaveriksi. Päätin että alaosan päätän sitten gaala iltana ja keksin jotain omasta kaapista, mutta sattumalta nellyn alepaketti tuli postissa edellisenä iltana ja alesta löydetyt nahkalegginsit eivät voineet olla paremmat. Ilman niitä olisin ehkä joutunut laittamaan mustat farkut alle, joten onneksi nämä sattuivat tulemaan juuri oikeeseen aikaan :) 

Eli pelottavan helposti kävi tämän asun kokoaminen loppujen lopuksi, enkä joutunut repimään hiuksia sen enempää.

// I decided not to get stressed about my gala outfit this time. The assembly was surprisingly easy, once I found this beautiful top from HunkyDory. Jacket and pants I had ordered a long time ago and they happen to fit perfectly with this outfit. Everything went smoothly and I loved this outfit so much <3  It`s not too fancy and it was really comfortable to be and dance. As long as I had the garment tape with me for the neckline to stay in place, the evening was perfect :) What do u think about the outfit?

Toppi ja laukku saatu*

Onneksi oli vaateteippiä ja myös jakku piti toppia paikoillaan :) Tuo pelotti jotenkin aluksi, miten pysyykään paikoillaan, mutta kaikki meni loistavasti. Arkeenkin toppi ehkä pääsee, mutta pienellä fiksailulla, kuten rintsikoilla/alustopilla yms. farkkujen kanssa.

// Top is also suitable for everyday, when I do small corrections or wear it with bras. 

Sen kyllä sanon, että nämä asukuvat oli aikamoinen saavutus :D Olin juuri laittanut hiukset ja meikin, ulkona satoi ja tuuli todella kovaa... hermot siinä meinasi mennä. Samppa otti nämä parissa minuutissa ja siksi myös tuo sateenvarjo etten joutunut heti laittamaan hiuksia uusiksi. Näin jälkeenpäin on hauska katsoa, kun näytän niin "huolettomalta".

// Outfit shooting was not as easy as usual ... it was raining outside, so that is why I have an umbrella :D Sam took the photon just in a couple of minutes and then we had to run back inside,  because I had to fix up my hair and makeup, before we left for the gala.

Mä rakastin tätä asua todella paljon ja jokaista näistä tulee käytettyä varmasti paljon. Esimerkiksi pikkulaukku pääsi heti myös Inspiration gaalan asuun. Oli tuo aika tilaihme, siellä oli iso rulla vaateteippiä, mun järkäle puhelin, laastareita, pari huulipunaa, peili , nenänliinoja...  :)

Mitäs tykkäätte lukijat rakkaat? 

     


Aamiainen Lontoossa

Aamu koitti ja mun kyyti oli tulossa vasta neljältä hotellille, kun lento lähti 18.50. Ovenkahvassa odotti lehti ja korkkasin smoothien. Eikun alas typyjen kanssa aamupalalle :)

Ruokaa oltiin tankattu ja Maria, Marianna sekä Johanna lähti shoppailemaan. Mä päätin jäädä hotellihuoneeseen pariksi tunniksi, kunnes pitäisi kirjautua ulos. :) Ehdin pakata rauhassa,siemailla lisää teetä ja hetken levähtää. Sitten seikkailemaan ja etsimään muut käsiin!

Nyt piti varautua henkisesti, sillä mentiin v.s:n putiikkiin. Olin kyllä tässä TOSI onnellinen että lompsa todella jäi kotiin, sillä löysin sieltä "muutamat" ihanuudet, jotka tottakai jouduin sinne myös jättämään kun lompsakin oli kotosalla.. Onni onnettomuudessa.

Tuon rusettituoksun haluan, se on niin ihana!

Tuli todella paljon muistoja mieleen, kun melkein tasan vuosi sitten oltiin Erikan kanssa Lontoossa, tässä kaupassa ja tuossa wokki paikassa mikä näkyy alempana :) Ihania muistoja <3 Tuolla tosiaan vierähti paljon aikaa ja kun käveltiin takaisin, tajusin ettei mulla jää aikaa mennä ravintolaan jos halua syödä jotain. Aamupalasta oli kuitenkin jo kuusi tuntia ja lentokentältä en saisi ehkä niin hyvää ruokaa. Tiesin heti mihin menisin!

Meidän hotellin vieressä oli Wok to walk, mihin myös Erikan kanssa oltiin eksytty ja ruoka oli todella nopsaa ja hyvää. Otin siis mukaan ja menin hotellin takapihalle, missä oli tuo kaunis kirkko :)

Aika tuhtia oli, mutta niin hyvää ja maisemat oli mitä parhaimmat. Oli ihan kiva istahtaa hetkeksi yksin ja vain katsoa ympärille :)

Mulla oli vartti aikaa ja edessä oli 30 automatka. Päätin ostaa kylmän frappuccinon mukaan, mitä oli muuten ihanaa juoda kuumassa autossa :D Ruotsalainen bloggaaja Adam tuli samalla autolla lentokentälle, kun lennot lähti melkein samaan aikaan meillä. Oli kyllä kiva saada juttuseuraa pitkälle automatkalle ja melkein parin tunnin istumiselle lentokentällä, Adam oli tosi mukavaa juttuseuraa ja juttua riitti bloggaamisesta vaikka mihin. Parissa päivässä tuli tutustuttua aika moneen mahtavaan ihmiseen!

Kohta olinkin jo kotia päin ja mulla oli enää pari prosenttia yhtäkkiä akkua puhelimessa, eli nopsaa viesti Sampalle ja sormet ristissä toivoin että hän se näkee. Mulla oli taskussa punta ja hiluja.. ei lompakkoa, ei akkua. No onneksi kentällä ihana mies odotti ja koirakin autossa, miten kova ikävä voi tulla alle kahdessa päivässä <3